Oikeistohallitukselle tuskin olisi hyvää pr:ää julkaista juhlarahaa valkoisen Suomen julmuuksista, vaikka julmuuksiin toki aikanaan syyllistyivät myös punaiset. Siksi ymmärrän hyvin päätöksen. Silti mielestäni on kohtuutonta arvostella taiteilijan työtä vain yhden kuvan perusteella, kun se kuva on osa kymmenen kuvan sarjaa. Rahasarjaa on katsottava kokonaisuutena, ja yksittäisiä rahoja osana tätä kokonaisuutta.
En voi kehua olevani taideasiantuntija tai sen kummemmin myöskään historian asiantuntija, mutta aion nyt uskaltautua tulkitsemaan valittuja teemoja ja niitä edustavia kuvia.
Rahasarjan aiheena ovat itsenäisyyden vuosikymmenet. Jokaisen kolikon toisella puolella kuvataan haasteita tai vaikeuksia ja toisella puolella saavutuksia. Tämä on mainio idea, joka hyödyntää hienosti käsitettä kolikon kääntöpuolesta. Olemme kansakuntana saavuttaneet paljon, mutta menestyksellämme on ollut myös hintansa.
Kansalaissota - älä horjuta myyttiä yhtenäisestä Suomesta
Ensimmäisen kolikon haasteita ja vaikeuksia kuvaavana kuva-aiheena on kansalaissota, jota symboloimaan on tosiasioita kaunistelematta valittu kuva punavankien teloituksesta.
Jos kuvataiteilija olisi halunnut kohottaa juhlatunnelmaamme tällä rahasarjalla, hän olisi varmasti löytänyt jonkin symbolisemman ja etäännyttävämmän tavan kuvata aihettaan. Siksi kuvaa on vaikea olla tulkitsematta yhteiskunnalliseksi kannanotoksi.
Onko kyse siitä, että kansalaissodan traumat halutaan vihdoin tuoda käsiteltäväksi? Ovathan ne edelleen suuri tabu, vaikka viime vuosina aiheesta onkin varovasti viritelty julkista keskustelua.
Toisaalta kuvalla voidaan myös nostaa rinnastusta nykypäivään, jossa maahamme on saapunut omien, paljon sotkuisempien kansalaissotiensa alta paenneita ihmisiä. Sillä voidaan myös tuoda esiin ajankuvaa tilanteesta, jossa pakolaisten auttajia uhkaillaan natsivallankumouksen jälkeen tulevilla teloituksilla.
Yhtä kaikki teloitus on visuaalisesti äärimmäisen voimakas viesti, joka herättää jokaisessa normaalissa ihmisessä negatiivisia tunteita. Yksi kokee sen uhkaavaksi, toinen syyttäväksi, kolmas mielettömäksi. Se rikkoo myyttiämme yhtenäisestä, konsensushakuisesta ja lain mukaan toimivasta kansasta.
Sotalapset - armolla elävän ei tule valittaa
Toisen rahan kuva-aihe ovat sotalapset. Myös tämä aihe on voimakkaasti kansallinen tabu, jota muiden toisen maailmansodan aikaisten kokemusten tapaan on ollut soveliasta käsitellä lähinnä glorifioiden. Sotalapsuuden traumoista vaikenemiseen lienee vaikuttanut myös ajatus, että apua vastaanottavalla ei ole oikeutta valittaa, vaikka hän kokisi tuon avun olleen itselleen jopa vahingollista. Ja kuka olisikaan aikanaan jaksanut kuunnella sotalasten murheita, kun elämä oli niin monella muullakin tavalla raskasta, ja vanhemmilla ja naapureilla jokaisella omat sotatraumansa käsiteltävänä.
Sotalapset myös nivoutuvat ajankohtaiseen keskusteluun, jossa vaaditaan että meidän rahojamme ei käytettäisi muiden auttamiseen, koska mekin olemme aina pärjänneet omillamme. Tämä avutta jääminen on osa suomalaista identiteettiä kuvaavaa tarinaa, kenties siksi että ei ole mukavaa keskustella natsien rinnalla taistelusta, Neuvostoliittoon kadonneista virolaisista vapaaehtoisista tai lännestä saadusta avusta. Muistamme kyllä mielellämme, ettei toiveitamme kuunneltu rajaa asetettaessa, ja että kieltäydyimme Marshall-avusta.
Meidän maailmanselitykseemme kuuluu ajatus ajopuun kohtalosta, mikä toki on osin oikeutettukin tapa nähdä kohtalomme historian käänteissä. Kansallisen identiteetin keskeisenä rakennuspalikkana se ei kuitenkaan ole kehuttava. Sotavuosien kärsimyksiin sekä omaan rooliimme muiden kärsimyksissä liittyy paljon sellaista, mitä ei vieläkään ole julkisesti ääneen sanottu. Kenties syytä olisi.
Pakettipellot ja rakennemuutos - suomalaisen juurettomuuden historia
Kolmas ja neljäs kolikko kuvaavat pakettipeltojärjestelmää sekä rakennemuutosta, jotka rapauttivat sotien jälkeen erityisesti perinteistä maaseudun elämäntapaa. Nämä eivät ole vain menneitä tapahtumia, sillä muutos niin maaseudulla kuin kaupungeissakin on tätä päivää, ja moni kokee edelleen jäävänsä sen jalkoihin. Muuttoliike myös hajottaa sukuja ja sitä kautta ihmisten tukiverkostoja. Tämä vaikuttaa niin yhteisöihin kuin yksilöihin dramaattisillakin tavoilla.
Populistisen EU-kritiikin keskellä on kuitenkin hyvä muistuttaa mieliin, että nostalgisten kuvitelmiemme Suomi alkoi murentua jo ennen kuin oli ehtinyt täysin syntyäkään. Tässä mielessä myös nämä kuvat ovat merkityksellisiä ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia kannanottoja.
Globaali oikeudenmukaisuus - mitä se on?
Viimeinen kolikko on kaikkein ällistyttävin, teemanaan globaali oikeudenmukaisuus.
Kuva-aiheeksi on valittu turkkilainen mies (jota taiteilija kutsuu avustustyöntekijäksi) hukkuneen pikkupojan kanssa. Tämä alleviivaa hienosti tapaamme etäännyttää maailman kärsimys itsestämme, jättää se muiden huoleksi, ja uskotella itsellemme että meiltä turvaa hakevat eivät ole niitä oikeita avun tarvitsijoita.
Lapsen ruumis turkkilaisella rannalla on vahva symboli siitä, ettei globaalin oikeudenmukaisuuden ihannetta ole saavutettu eikä vakavissaan edes tavoiteltu. Kuvan tilanteen rinnastaminen auttamiseen ja oikeudenmukaisuuteen on myös makaaberia rodullistamista: toisille meistä riittää tulla kuolemansa jälkeen siivotuksi pois turistien hiekkarantaa pilaamasta.
Kun samalla jätämme huomiotta ne lapset, joita oma virkamieskoneistomme lähettää omien poliitikkojemme ohjauksessa romahtaneisiin valtioihin, tai jotka työskentelevät orjuutta lähentelevissä oloissa Turkissa jonka EU on ostanut hoitamaan pakolaisongelman puolestaan, asettuu tämä kolikko luontevasti samaan sarjaan kuin edeltäjänsä, muistomerkkeinä kärsimyksille joista syytämme muita, ja joihin liittyen emme halua puhua omasta vastuustamme.
Kolikon kääntöpuoli
Tämän suomalaista identiteettiä riipivän kuvakoosteen jotenkin kruunaa se, että menestystä kuvaamaan on valittu viisi rakennusta.
Toki suomalainen arkkitehtuuri on maailmalla tunnettua, ja jokainen kuvattu rakennus myös edustaa muutakin kuin betoniseiniä: vakiintuvaa asemaamme valtiona, teollistumisen ja koulutuksen tuomaa hyvinvointia, kulttuuria.
Silti, kun perheitä hajottavan inhimillisen kärsimyksen vastapainoksi nostetaan rakennuksia, on vaikea välttyä ajatukselta että tässä myös nostetaan esiin vastakkainasettelua pärjääjien ja kärsijöiden välillä. Sitä kuuluisaa eliitin sokeutta.
Tai ehkä kyse on siitä suomalaisesta mentaliteetista, jossa tunteet ja heikkoudet tulee piilottaa. Vain rahassa tai metreissä mitattavat asiat merkitsevät. Betoni on edistystä. Jotainhan se kertoo, että esimerkiksi neuvolajärjestelmä, peruskoulu tai hyvinvointivaltio eivät nousseet saavutuksina itsenäisyyden vuosikymmenten juhlarahoihin.
Tästä näkökulmasta tämä teossarja on hieno keskustelunherättäjä, ja oli taiteilijalta ihailtavan rohkeaa uskaltaa käyttää juhlaraha-ehdotuksia tähän tarkoitukseen.
Onhan juhlavuoden juhlistaminen tehty monelle meistä vaikeaksi, kun ihanteitamme tasa-arvosta, heikommista huolehtimisesta, oikeudenmukaisuudesta, ja rehellisyydestä aktiivisesti hallintomme taholta rapautetaan.
Onkin omalla tavallaan kaunista ja aikaamme sopivaa, että tämäkin projekti päätyi niiden lukuisten projektien joukkoon, jotka viime hetkellä viivästyvät tai peruuntuvat, koska kukaan ei tajunnut ajoissa kyseenalaistaa, mitä oltiin tekemässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti