On paljon asioita, joita en ihmismielessä ymmärrä, ja yksi niistä on tarpeemme tarinallistaa ja toistella narratiiveja, joiden ensisijainen tarkoitus tuntuu olevan oman identiteetin pystyssä pitäminen.
Esimerkkejä tästä löytyy useita.
Maahanmuuttokriittinen liike itsessään on yksi tällaisen tarinallistamisen ruumiillistuma. Se on luonut termistön (kuten "haittamaahanmuutto", "invaasio", "unelma-jengi", "partalapsi" ja "mokutus") sekä myyttiset arkkitarinat (hyssyttely, poliittisen korrektiuden nimissä rajoitettu sananvapaus, maahanmuuttajien sopeutumishaluttomuus ja rikollinen luonne, islamisaatio, valkoisen miehen uhattu asema maailmassa, se että kukaan ei tee mitään kantasuomalaisten auttamiseksi, suvaitsevaisten sokeus muslimimaiden ihmisoikeusrikkomuksille jne.) joiden pohjalta se tulkitsee asioita ja käy keskustelua, oli puheenaihe mikä tahansa.
Ns. suvaitsevaisten joukossa on myös omat identiteettiä tukevat narratiivinsa. Näitä ovat ainakin rasismin ulkoistaminen ikään kuin itse olisi ilmiöstä täysin vapaa, maahanmuuttajien rodullistaminen puhumalla vaikkapa kivasta värikkyydestä, sekä rasistien näkeminen maaseudun kouluttamattomina peräkammarin poikina, joita on lupa katsoa pitkin nenänvartta. Tätä on myös suvakki-termin reclaimaus, jossa ko. termiltä pyritään viemään pois sen loukkaava sävy brändäämällä se uudella tavalla. Suvakkihuoraksi haukutulla valkoisella naisella on toki mahdollisuus tehdä näin, samalla hän kuitenkin on mukana salonkikelpoistamassa sitä rodullistettuja epäinhimillistävää puhetta, joka tyypillisesti on kulkenut käsi kädessä tuon suvakki-termin käytön kanssa.
Kolmas narratiivi on puhe tolkun ihmisistä. Siitä lähtien kun tuo termi ensimmäisen kerran lanseerattiin kuvaamaan maahanmuuttokeskustelun keskitien etsijöitä, tätä narratiivia on hellitty ja toisteltu ja tarinallistettu yhä uudestaan. Totuushan löytyy aina sieltä keskeltä, kuten keskusteltaessa rokottamisen turvallisuudesta, ilmastonmuutoksen olemassaolosta tai vaikka siitä kehittyikö elämä evoluution kautta vai jumalallisen ohjauksen myötä.
Ja neljäntenä on "pitäisi keskustella" -narratiivi, joka tyypillisesti kiteytyy toiveeseen konsensuksesta, siitä että kaikki yhdessä alas istuen voisimme päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä maahanmuuttajista pitäisi ajatella. Eli että rodullistaisimme kaikki yhdessä.
Vaan onko mistään näistä tarinoista mitään muuta hyötyä kuin se oman identiteetin helliminen?
Olisiko mitenkään mahdollista päästä yli tästä identiteettipuheesta, ja keskittyä vaihteeksi ihan konkreettisiin asioihin? Siihen, miksi meidän hallituksemme aktiivisesti toteuttaa Halla-ahon kirjoittamaa maahanmuuttopolitiikkaa, vaikka Perussuomalaiset ovat oppositiossa? Miksi hallitus toisensa perään on vaikeuttanut maahanmuuttoa? Onko näille muutoksille ollut mitään muuta perustetta kuin puolueiden pelko populistien nousevasta kannatuksesta? Onko muutoksista ollut jotain apua niihin ongelmiin, joita niillä on pyritty paikkaamaan, vai onko vain oltu luomassa entistä muukalaisvastaisempaa ilmapiiriä samalla kun nuivien itkuvirsi on jatkunut muuttumattomana?
Entä miksi Migrin linjaukset turvapaikka-asioissa ovat kiristyneet lainsäädännön muutoksia ennakoiden? Miksi käsittelyaikoja ja käytöntöjä on rukattu tavalla, joka tekee turvapaikanhakijalle lähes mahdottomaksi saada kaikki oleellinen tilanteeseensa liittyvä tieto osaksi tehtäviä päätöksiä? Miksi esiin nostetut ongelmat, joissa Migrin toiminta rikkoo lasten oikeuksia tai ihmisoikeuksia tai on muuten vain ristiriidassa länsimaisen eettisen ajattelun kanssa, herättävät myötätuntoa johtamatta kuitenkaan mihinkään konkreettisiin parannuksiin tilanteessa, mutta nuivien loppumaton ja valheellinen valitus "maailman löyhimmästä maahanmuuttopolitiikasta" ohjaa vuodesta toiseen maahanmuuttopolitiikan muutoksia?
Jokainen, joka keskittyy näkemään maahanmuuttokeskustelun valkoisen kantasuomalaisen identiteetinrakennuksena, on henkilökohtaisesti vastuussa siitä että mikään ei muutu. Miksi muuttuisi, jos kansaa ei kerran kiinnosta maahanmuuttopolitiikka vaan oma identiteetinrakennus? Ja niin kauan kuin mikään ei muutu, poliisi lennättää kidutettuja ja vainottujen vähemmistöjen edustajia kuolemanvaaraan.
Toki voidaan puhua myös ympärileikkauksista, lapsiavioliitoista ja raiskauksista, kunhan muistetaan, ketkä ovat tehneet mitättömän pienillä budjeteilla aktiivisesti työtä näiden ongelmien korjaamiseksi jo kauan ennen kuin rasistit keksivät että nämä asiat voi brändätä islamin ominaisuuksiksi. Voidaan puhua myös kustannustehokkaasta ja oikein kohdennetusta auttamisesta, kunhan muistetaan, että näihin on jo vuosia tarjottu ratkaisuja jotka eivät ole löytäneet tarpeeksi poliittista tahtoa toteutuakseen. Voidaan puhua Ruotsin ongelmien välttämisestä, kunhan myönnetään, että nämä ongelmat ovat meille hyvin hypoteettisia, koska toisin kuin Ruotsiin, tänne on päästetty todella vähän maahanmuuttajia. Voidaan puhua terrorismista, kunhan sen keskustelun tavoite on terrorismin ehkäisy eikä vastakkainasettelun kärjistäminen. Ja tietenkin voidaan puhua suomalaisesta köyhyydestä ja asunnottomuudesta ja työttömyydestä, kunhan muistetaan, ketkä ovat näiden ryhmien oikeuksia yrittäneet ajaa jo kauan ennenkuin oli maahanmuuttoa syytettäväksi näistä ongelmista. Todellisiin, konkreettisiin ongelmiin on syytäkin paneutua etsien ratkaisuja.
Ratkaisukeskeisyys ei tietysti ole niin kivaa kuin identiteettipuhe. Siinä on myös se vika, että usein ratkaisukeskeisyyteen liittyy ajatus, että ihan itse pitäisi tehdäkin jotain.
Mutta meidän identiteettipuheemme on merkki siitä että meidän illuusiomme yhtenäisestä kansasta lipuu koko ajan yhä kauemmaksi. Jos me todella haluamme tämän kehityksen välttää, kuten tolkun ja keskustelun perääjät tuntuvat toivovan, ainoa ratkaisu siihen on lopettaa vastakkainasettelua luova identiteettipuhe, lopettaa tilan antaminen sille, ja keskittyä niihin konkreettisiin ongelmiin,
Koska viimekädessä tässä ei todellakaan ole kysymys sinun identiteetistäsi, ja miten määrittelet itsesi toiseuttamalla muita ihmisiä. Kysymys on siitä, kenellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään, ja mitkä ovat velvollisuutemme jos haluamme kutsua itseämme ihmisoikeuksia kunnioittavaksi sivistysmaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti