torstai 25. heinäkuuta 2019

Kun valkoisella miehellä meni tunteisiin

Näin heinäkuussa lehtien toimitukset lienevät tavallistakin kiitollisempia, kun jutun aiheet löytää twitteristä. Tuorein närkästyttäjä on Abdirahim Husu Hussein, joka twiittasi Suomen olevan rasistinen maa.

Näin meille siis kirjoittaa henkilö, joka kertoo Keskustapuolueen kotouttaneen hänet Suomeen, ja joka ajaa meidän kaikkien yhteisiä asioita SDP:n riveissä. Henkilö, joka saa päivittäin yhteydenottoja ihmisiltä, jotka solvaavat häntä, purkavat ahdistustaan väestönvaihdosta ja muista harhaisista alt-right fantasioista, kertovat toivovansa että hän palaisi kotimaahansa koska Suomeen ei nyt kertakaikkiaan mahdu näin paljoa ulkomaalaisia, ja silloin tällöin myös uhkailevat.

Hän kirjoittaa näin hetkellä, kun Suomi on kunnostautunut pakkopalauttamalla turvapaikanhakijoita, jotka ovat poliittisen vainon uhreja, kidutuksen uhreja, ihmiskaupan uhreja, tai jotka etnisen taustansa tai uskontonsa vuoksi ovat hengenvaarassa kotimaassaan. Hetkellä kun turvapaikanhakijoiden auttajat ovat jo pitkälti luopuneet toivosta, että näitä selkeitä ongelmia esiin nostamalla tilanne muuttuisi - mediaa kun ei enää pitkään aikaan ole kiinnostanut.

Hän kirjoittaa näin hetkellä, kun edellinen hallitus on tehnyt paperittomia isosta joukosta maassamme jo pitkään eläneitä, hyvin kotoutuneita ja työelämään mukaan päässeitä ihmisiä. Kyse on ihmisistä jotka ovat aikaisemmin saaneet oleskeluluvan sillä perusteella että vaikka heidän kohdallaan turvapaikan myöntämiseen ei olekaan perusteita (kriteerit ovat yllättävän tiukat, se että ne eivät täyty ei aina tarkoita sitä että henkilö voisi turvallisesti palata kotiinsa) on katsottu että heitä ei voida palauttaa kotimaahansa. He ovat rakentaneet täällä elämäänsä, ja nyt he ovat paitsi palautusuhan alla, myös nostamassa sitä tilastojen lukua maassamme oleskelevien paperittomien määrästä, joka saa auktoriteettiuskovaisen suomalaisen ajattelemaan rikollisuutta ja kuvittelemaan että tänne lappaa koko ajan hirveästi lisää porukkaa.

Hän kirjoittaa näin hetkellä, kun maamme toiseksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi on noussut puolue, joka on systemaattisesti hakenut julkisuutta nimenomaan rasismin kautta. Milloin on ihan vahingossa roikkunut ikkunassa natsilippua, milloin on ihan vähän vaan tullut kiihotettua kansanryhmää vastaan, milloin on julkaistu mainosvideoita joilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin lietsoa xenofobiaa, ja viimeksi hupsista vaan, muutama puolueaktiivi tuli vissiin vahingossa organisoineeksi natsien kanssa kivaa pientä kesäleiriä, jolla ammuttiin poliitikkojen kuvilla koristeltuja maalitauluja.

Hän kirjoittaa näin hetkellä, kun suomalainen media on jo vuosia tehnyt hartiavoimin töitä tämän rasismia normalisoivan puolueen normalisoimiseksi ja näyttämiseksi ihan tavallisena tolkun vaihtoehtona. Kun puoluetta johtaa mukavan oloinen, rauhallinen ja sujuvasanainen valkoinen mies, joka kuittaa vanhat tekstinsä joissa mm. toivotaan vasemmistolaisten naisten raiskauksia, että ei hän enää ihan niin kärjekkäästi kirjoittaisi mutta asioista itsessään hän on kyllä edelleen samaa mieltä, niin sehän tarkoittaa että ihan tolkun linjalla nyt ollaan ja kuka niitä vanhoja enää viitsii kaivella. Että voidaan ihan vakavissaan pohtia, että miksi se Rinne ei ottanut ministerikseen tätä miestä, jonka mielestä demarit ovat maailmankaikkeuden alhaisimpia matelijoita.

Hän kirjoittaa näin hetkellä, kun maahanmuuttoon liittyvän keskustelun yleiskieleen on saatu vakiinnutettua roppakaupalla termejä, jotka ovat alt-right-aktiivien luomia, ja joiden myötä keskustelun pohjaoletukset ovat aina vähän vinksallaan.


Entä millaisen vastaanoton teksti sai? Monelle tuli selvästi kovin paha mieli. Syytettiin valehtelusta. Kerrottiin että tällaiset ulostulot eivät varmasti ainakaan edistä niitä asioita mitä halutaan edistää. Ja aika paljon tuli sitä peruskuraa, kuten toivotuksia palata takaisin kotimaahansa, sekä yleistyksiä demareiden, somalien, muslimien tai maahanmuuttajien vioista joista tämä yksittäinen twiitti oli vastaansanomaton todiste. Muistutettiin siitä, että maahanmuuttajan tulee olla kiitollinen siitä että saa olla Suomessa, eikä loukata meitä suomalaisia.
 
Tämän kohun pihvi on lopultakin kaksoisstandardi.

Kun Halla-aho kirkkopäivillä kertoo, että sanoistaan ei pidä joutua vastuuseen, koska se estää ihmisiä kertomasta rehellisesti näkemyksiään, vieressä istuva piispa ja valkoinen yleisö voivat nyökytellä ja hymistä hyväksyvästi, koska valkoisen ihmisen oikeus ilmaista harhaisetkin mielipiteensä rodullistetuista ja muista epäilyttävistä vähemmistöistä on meille vain tärkeä osa neutraalia, analyyttista ja kaikki näkökulmat huomioivaa keskustelua. Siinä kontekstissa me koemme, että meidän on hyväksyttävä kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat, ja annettava heidän vapaasti purkaa tuntojaan. Sen sijaan jos rodullistettu pelaa samaa peliä omilla ehdoillaan, hän osoittaa kiittämättömyytensä ja siten menettää silmissämme oikeuden osallistua julkiseen keskusteluun.

Kun Halla-aho hieman halveksivaan sävyyn puhuu uhriutumisen kulttuurista, on selvää että yhteiskuntamme ongelmaksi nähdään nimenomaan vähemmistöjen herkkänahkaisuus liittyen heihin kohdistuviin solvauksiin ja uhkauksiin, sekä se että naiset eivät tykkää raiskaustoivotuksista. Perussuomalainen uhriutuminen taas on sitä parempaa uhriutumista, sitä jolla tehdään vaalikampanjaa, rakennetaan kansallismielistä identiteettiä, ja luodaan yhteenkuuluvuuden tunnetta taistelussa fiktiivisiä vihollisia vastaan. Meidän kaikkien kuuluukin uhriutua kansaamme kohdistuvasta loukkauksesta kun rodullistettu sanoo vähän ikävästi suomalaisista.

Tämän päivän Suomessa siis on normaalia, että maan toiseksi suurimman puolueen johdossa paitsi käytetään loukkaavia yleistyksiä erilaisista vähemmistöryhmistä, myös pyritään aktiivisesti viemään keskustelukulttuuria suuntaan jossa sellainen on täysin hyväksyttävää, eikä tämä tunnu valtaosassa kansaa herättävän enää minkäänlaista hämmennystä. Samaan aikaan vähemmistön edustaja ei saa käyttää vastaavaa loukkaavaa yleistystä ihmisistä jotka ovat ihan itse valinneet kannattaa puoluetta, joka on hakenut julkisuutta lähinnä näillä loukkaavilla yleistyksillä erilaisista vähemmistöryhmistä.

Jos tämä ei todista, että Suomi on rasistinen maa, niin en oikein tiedä että mikä sen voisi todistaa?


Kyse ei ole siitä, että olisimme jotenkin muuta maailmaa huonompia. Rasismia on käytännössä kaikkialla, ja se ilmenee eri paikoissa eri tavoilla. Tietyillä mittareilla pärjäämme kansainvälisesti vertaillen aika hyvin, toisilla mittareilla vähän heikommin.

Kyse on vain siitä, että emme halua nähdä rasismia itsessämme. Kuitenkin, ainoa keino purkaa rasismia, on oppia näkemään rasismi itsessämme, jotta voimme muuttaa toimintaamme niissä tilanteissa joissa toimimme rasistisesti.

Kehittyminen vaatii poistumaan mukavuusalueelta. Jos et ole tähän valmis, olet osa ongelmaa.

14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista että minua sanotaan rasistiksi, varsinkin ihminen joka ei edes tunne minua. Äänestin perussuomalaisia ja en halua Suomeen ihan kaikenlaisia ihmisiä asumaan. Mielestäni rikoksen tehneet pakolaisstatuksella olevat ihmiset pitäisi samantien poistaa Suomesta. Siitä huolimatta kannatan kiintiöpakolaisten määrän nostoa. Ihailen kaikkia ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, jotka tekevät töitä ja yrittävät. Se ei ole helppoa ja saavat myös kunnioituksen. Jos näiden ajatusten takia ja koska olen perussuomalainen, olen rasisti, niin olisi kiva tietää miksi. Minunlaisiani kun kuitenkin ihan muutama Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evil prevails when good men do nothing

      Vaikka ei itse olisikaan rasisti, niin tukemalla perussuomalaisia tukee rasistista järjestöä, joten käytännössä on itsekin yhtä paha kuin rasisti.

      Poista
    2. Minusta paljon mielenkiintoisempaa on se, miten monet ihmiset kokevat tarpeelliseksi sanoa rodullistettuja ihmisiä rikollisiksi, loisiksi, raiskaajiksi jne. vain ja ainoastaan heidän ulkonäkönsä perusteella. Ja miten ne samat ihmiset, joiden mielestä sellainen on vain mielipiteenilmaisua joka kuuluu avoimeen keskustelukulttuuriin, loukkaantuvat niin syvästi näistä Husun twiiteistä. Hänhän tekee vain ihan samaa, eikö totta? Jos Halla-ahon toiveen mukaisesti lakataan laittamasta ihmisiä vastuuseen uhkailuista, solvaamisesta ja valheiden levittämisestä, niin miksi se pätisi vain silloin kun uhkailijat, solvaajat ja valheiden levittäjät ajavat persujen asiaa?

      Kaikkia perussuomalaisten äänestäjiä ei varmastikaan motivoi äänestämään ensisijaisesti rasismi. Mutta perusteet kutsua kaikkia perussuomalaisia äänestäjineen rasisteiksi ovat aika paljon vankemmat kuin perusteet kutsua esim. kaikkia somalitaustaisia islamistiraiskaajiksi. Perussuomalaisten nousu nyt kuitenkin on selkeästi osa ilmiötä, jossa rasismia yhteiskunnassamme normalisoidaan, ja tämä on myös agenda jota puolueen johto innokkaimmin ajaa, vaikkei se ihan jokaisen persuedustajan tai äänestäjän varsinainen tavoite olekaan.

      Poista
  2. Siinäpä se ongelma kategorisesti on, että te ei-rasisti persut olette meille muille usein näkymättömiä kummajaisia, ette ilmeisesti pääse ääneen puolueessa ja sitä voikin sitten miettiä mistä se johtuu.

    VastaaPoista
  3. Loistava kirjoitus jälleen, täällähän pitää alkaa vierailemaan useammin :)

    VastaaPoista
  4. Jos Husula on ihan oikeasti keljua olla täällä, rasistisessa maassa, niin hänen pöksyissään olisin jo nostanut kytkintä aikaa sitten. Somalian virkaatekeväthän toivovat kansalaistensa paluuta sankoin joukoin rakentamaan maatansa ja jakamaan sitä knowhowta, minkä ovat täällä omaksuneet. Muutoin olen sitä mieltä, että somaliväestössäkin asustelee rasismia meitä suomalaisia kohtaan. Olen nähnyt muutamia tapauksia Myyrmäessä. Eivät he ole niin puhtoisia että voisivat kiviä alkaa visksoa ja sen pitäisi Husullekin olla selvää.

    VastaaPoista
  5. Voi Kati. Täällä maassa lienee rasistisesti toimivia ihmisiä joka lähdössä, ei vaan perussuomalaisissa. Jokainen on yksilö ja vastaa sanomisistaan ja tekemisistään. On otettava kantaa myöskin maahanmuuttajien käyttäytymiseen meitä kantaväestöä kohtaan, eikä viskottava kiviä päällemme toisten suomalaisten toimesta. Avatkaa jo silmänne ja uskokaa, että rasisimi ei ole synonyymi realismille. InhoRealsimi iskee meitä vastaan enemmän ja enemmän kun luemme lehtiä ja katselemme TVtä. Jo Ruotsin lehtiä lukiessa näkee sen realismin mihinkä kaikki johtaa täälläkin, pikkuhiljaa. Sittenkö olemme tyytyväisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan totta, että Perussuomalaiset eivät todellakaan ainoina ole rasisteja Suomessa. Selkeästi rasistisia ulostuloja on ollut myös ainakin yksittäisillä Kokoomuksen edustajilla, ja varmasti rasistista ajattelua löytyy lähes kaikista ellei jopa ihan kaikista puolueista samoin kuin tietenkin myös puolueiden ulkopuolelta. Mikään muu merkittävä puolue ei kuitenkaan avoimesti aja rasistisia teemoja, ja kaikilla muilla puolueilla on myös ihan oikeasti tulevaisuutemme kannalta keskeisiä teemoja ajettavana jotka ovat myös prioriteettilistalla kärkipäässä.

      Eivätkä maahanmuuttajat tietenkään ole sen puhtoisempia olentoja kuin me nk. kantasuomalaisetkaan. Sellaisen odottaminen olisi oikeastaan vähän niin kuin rasistista.

      Meidän tulevaisuutemme maalailu Ruotsin tilanteen perusteella on kuitenkin suunnilleen yhtä kaukana realismista kuin ufojen odottelu. Ruotsilla on pitkä historia hyvin avokätisenä pakolaisten ja siirtolaisten vastaanottajana, mistä syystä heillä on aika valtavat määrät maahanmuuttajataustaista porukkaa. Tästä on ollut omat hyötynsä ja omat haasteensa heidän yhteiskunnalleen. Suomi taas on aina ollut äärimmäisen nihkeä ottamaan yhtään ketään vastaan, ja siksi täällä maahanmuuttajataustaisia onkin todella vähän (muutama värikäs lähiö ei kokonaiskuvaa muuta). Ruotsin tilanteeseen pääsemiseksi meidän pitäisi aloittaa se pakolaisten aktiivinen "haaliminen" tänne, mitä ei ikinä kukaan poliitikko ole uskaltanut edes ehdottaa täällä, ja sitä pitäisi jatkaa vuosikymmeniä jotta päästäisin lähellekään Ruotsin tilannetta.

      Poista
  6. Ei, ei käytännössä vaan itseasiassa pahempi kuin rasisti, ei ole edes niin paljn miestä tai naista että tunnustaa olevansa rasisti, tai rasistin käsite on täysin hukassa. Haen kaukaa vertauksen 1930-1945 Saksa, voitko kannattaa Hitlerin puoluetta, mutta irtisanoutua puolueen lopullisesta ratkaisusta. Et, nielet puolueen kaikki aatteet ja päämäärät, haluat tai et, jos kannatat puoluetta. Perussuomalaisten kanssa on aivan sama, puolueen johto on täynnä rasisteja, puolueohjelma on rasistinen ja ihmisarvoa loukkaava, mikä on tällaisen puolueen kannattaja, rasisti joka paskoo ihmisarvon päälle. Rusinoita ei voi ottaa puolueen pullasta, kle...

    VastaaPoista
  7. Huomaa heti että muutama persu n kommentoinut. Mistä? Kommentoinnin ydin on, mutta kun nekin teki väärin, siksi.

    VastaaPoista
  8. PS on tämän hetken suurin puolue, ja sen kannatus jatkaa kasvuaan. Halla-ahon viesti alkaa mennä perille. Meillä on vielä toivoa, kiitos Halla-ahon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on se Halla-ahon viesti? Retoriset keinot hän osaa, mutta sisältöä on ollut kovin vaikea löytää.

      Poista
  9. Sanoi minua rasistiksi kun äänestin perussuomalaisia. Perusteeton solvaus joka halventaa minua. Täyttää hienosti kunnianloukkauksen kriteerit.

    Eikö täytä? Ei siis täytä koska olen perussuomalainen äänestyskäyttäytymiseni perusteella? Husun itsensä mukaankin Husu ansaitsee rangaistuksen lain edessä kun ajaa tätä tasa-arvopolitiikkaansa eduissa ja rangaistuksissa maahanmuuttajille ja kantasuomalaisille samoiksi.

    Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun rasistiksi syyttämisestä joutuu lain edessä vastuuseen:

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeus-rasistiksi-haukkuminen-oli-kunnianloukkaus/3512916

    Kysymys kuuluu, että haluaako muut puolueet äänestäjineen, että laki on kaikille sama? Saako perussuomalaistakin halventavasti solvannut ( rasistiksi haukkunut ) rangaistuksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleellista on, että Perussuomalaiset ihan itse tässä nyt esittää vaativansa ettei laki olisi kaikille sama.

      Halla-aho ilmaisi Kirkkopäivillä toiveensa, että ihmisiä ei saisi vetää vastuuseen sanomisistaan, koska sellainen saa heidät harkitsemaan sanojaan. Hän oli sitä mieltä, että on parempi että ne solvaavat, harhaiset ja valheellisetkin ajatukset saa julkisesti sanoa ilman pelkoa että siitä tulisi seuraamuksia. Käytännössähän maahanmuuttajataustaisia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia, turvapaikanhakijoita auttavia vapaaehtoistyöntekijöitä, feministejä jne. on jo saanut uhkailla ja häiritä verrattain vapaasti, siihen verrattuna Husun twiittaama rasistisyytös on aika kevyttä kamaa.

      Nyt kuitenkin Husun pitäisi saada tuomio sanomisistaan, koska persuille tuli paha mieli?

      Poista