Olen viime aikoina joutunut useampaankin otteeseen käymään ruokakaupassa niin, että seuranani on kolme 0-7 vuotiasta lasta. Jos ostoslista on pitkä, tämä voi olla erittäin hermoja raastava kokemus, mutta sitä voi onneksi helpottaa antamalla lapsille ikätasoonsa sopivia tehtäviä ja ostamalla myös jotain, mikä on heidän mielestään hyvää. Tässä taannoin tällainen tehtävä lapsille oli muropaketin valinta.
Meillä on tähän asti pidetty pääsääntöisesti hieman tiukkapipoista linjaa murojen kanssa. Aikuiset ovat valinneet hyllystä paketin, jonka sokeripitoisuus ei ole ollut aivan järkyttävän suuri, ja sitä on sitten syöty. Kun lapset nyt saivat lähes vapaat kädet murohyllyllä, he yllättäen löysivät sieltä paketin suklaamuroja. Äidin ostopäätöksen helpottamiseksi pakettiin oli rustattu suurin kirjaimin lupaus täysjyväviljasta, ja lasten yllätykseksi ja riemuksi laatikkoon oli laitettu murojen seuraksi pieni leluauto. Murot maistuivat ja leluautokin pääsi käyttöön.
Kävimme taas kaupassa, ja lapsilla oli taas lupa valita muropaketti. Valinta ei oikein tuntunut edistyvän, ja kun menin katsomaan mistä oli kysymys, lapset sanoivat että niitä suklaamuroja ei enää ole. Otin hyllystä paketin samaisia suklaamuroja ja näytin sitä lapsille, jotka huomauttivat että pakettihan oli nyt aivan eri näköinen. Leluautokampanja oli loppunut, ja paketti sisälsi enää pelkkiä suklaamuroja. Lapsia tällainen autoton suklaamuropaketti ei houkuttanut lainkaan, ja pian he olivat valinneet uuden murolajin, joka sisälsi sekä täysjyväviljaa että lelun.
Jäin miettimään, paljonko näistä lelukampanjoista on oikeasti hyötyä murovalmistajille. Samalla en voinut olla vertaamatta tilannetta meidän kasvattajien kesto-ongelmaan eli siihen, miten lapsen käyttäytymismalleja voidaan jokseenkin pysyvästi muuttaa.
Maailma on väärällään kasvatusoppaita, joissa kerrotaan, miten palkintojen ja rangaistuksien kautta lapsen käytöstä voidaan muokata. Ongelmana tässä kasvatustyylissä on kuitenkin se, miten lapsen huomio saadaan pysymään siinä asiassa, johon palkinnot ja rangaistukset liittyvät. Luulisi, ettei lasta tarvitsisi juurikaan kannustaa suklaamurojen syömiseen, mutta niin vain palkinnon tarjoaminen siitä tappoi kiinnostuksen syödä lisää suklaamuroja, kun niiden kylkiäisenä ei enää saanut palkintoa. Kuinka siis jonkin vastenmielisen asian tekemiseen voisi löytää pysyvän motivaation väliaikaisella palkintokampanjalla? Vastaavasti rangaistukset saavat helposti lapsen miettimään kärsimäänsä vääryyttä sen sijaan että he pohtisivat, miten tehdyn tyhmyyden voisi seuraavalla kerralla välttää.
Kenties mieleesi on jo tullut vastaesimerkki tilanteesta, jossa lapsi on palkintojen tai rangaistusten avulla oppinut jonkin asian. Mutta onko varmaa, että oppi on tullut palkinnon tai rangaistuksen ansiosta, eikä siitä huolimatta? Itse pystyn kertomaan monta turhauttavaa tarinaa siitä, miten palkintojen avulla jokin asia on saatu vähäksi aikaa sujumaan, mutta degeneraatio on saattanut alkaa jo ennen palkintokampanjan päättymistä.
Miten tämä sitten pitäisi tehdä? Näyttämällä hyvää esimerkkiä ja saamalla lapsi tuntemaan iloa pienistäkin onnistumisistaan. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, onkin todella mielenkiintoinen kysymys. Epäilen, ettei kolme lasta riitä tämän asian kunnolliseen sisäistämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti