Maahanmuuttokriitikoiden väitteet eivät siis juurikaan kosketa minua henkilökohtaisesti.
Silti koen tärkeäksi, että he eivät saisi täysin dominoida maahanmuuttoon liittyvää keskustelua. Heiltä tulee vaatia perusteluja ja faktoja väitteidensä tueksi. Heidän totuuksiaan tulee kyseenalaistaa ja väsymättä etsiä vaihtoehtoisia selityksiä heidän tarjoamilleen syy-seuraus-suhteille.
Miksi näin?
Tämän syksyn aikana julkisuudessa on puitu jo ainakin kahta kotimaista fiktiivistä maahanmuutto-ongelmaa.
Pia Kauman herkkäuskoisuus liittyen toistuvasti eri muodoissa esiin nouseviin valheisiin siitä, miten helppoa mamujen on saada rahaa sossusta, innosti ihmisiä mm. valokuvaamaan lastenvaunujen kanssa kulkevia tummaihoisia ihmisiä.
Pääkaupunkiseudulla riehuviin teineihin liittyvät uutiset näyttävät saaneen moneltakin mopon karkaamaan täysin käsistä. Väärän värisistä lapsista kyseenalaisin perustein tehtyjä listoja kierrätetään sosiaalisessa mediassa.
On selvää, että ulkomaalaistaustaisilla ei tule olla minkäänlaisia erivapauksia tai etuoikeuksia, jotka eivät vastaavassa tilanteessa oleville kantaväestön edustajille kuulu. Laki on sama kaikille.
Vastaavasti pitäisi olla selvää, että lain on tarjottava ulkomaalaistaustaisillekin vastaava suoja kuin kantasuomalaisille - emmehän esimerkiksi halua että heitä koskevat heikommat työehdot veisivät meidän työpaikkojamme. Ja toisaalta myös, jos haluamme heidän noudattavan lakejamme, meidän on nähtävä se vaiva että kerromme heille niistä. Jos haluamme heidän tekevän työtä leipänsä eteen, meidän on annettava heille siihen mahdollisuus. Jos haluamme heidän kunnioittavan meitä, myös meidän on kohdeltava heitä inhimillisesti.
Rasististen väitteiden suhde todellisuuteen
Rasistiset väitteet voivat olla silkkaa valhetta, kuten vaikkapa tarina siitä, että somalit saisivat jokaiselle lapselleen käyttämättömät lastenvaunut sossusta. Joskus taas väitteet ovat niin huolella valikoitua totuutta, että lopputulos on luettavissa valheeksi. Tämä on tilanne esimerkiksi parin viime kuukauden aikana tapahtuneiden nuorten tekemien ryöstöjen ja pahoinpitelyjen suhteen.
Vaikka uutiset ovat selkeästi kertoneet, että sekä tekijöissä että uhreissa on ollut sekä maahanmuuttajia että kantasuomalaisia, blogit, keskustelupalstat ja sosiaalisen median kommentit tuovat eteen väitteitä, että kysymys olisi nimenomaan maahanmuuttajien kantasuomalaisiin kohdistamista rikoksista. (Tämä "kantasuomalaiset tekijät" -tieto on kyseenalaistettu väittämällä, että kysessä ovat olleet romanit. Ko. kansanryhmähän on ilmeisesti myös laskettavissa maahanmuuttajiksi, vaikka se onkin ehtinyt vaarantaa lastemme turvallisuuden jo 500 vuoden ajan. Maahanmuuttajauhreihin liittyvät väitteet lienee vain sivuutettu epäkiinnostavina, ja toki ihan tilastollisten todennäköisyyksien valossa he ovat varmastikin olleet uhreissa vähemmistönä, mikäli uhrit on todella valikoitu sattumanvaraisesti.)
Kun sitten viranomaiset tekevät julkisuudessa kaikkensa saadakseen hieman realismia tähän paniikinomaiseen kiihkohurmosmouhotukseen, heidän väitetään vähättelevän tapahtunutta.
Peruskuvio rasistisissa päättelyketjuissa tuntuu olevan se, että koska maahanmuuttajat ovat pohjimmiltaan rikollisia ja vähemmän ihmisiä, kaikki heidän tekemänsä virheet selittyvät etnisellä taustalla. Se, joka tuo esiin tilastoja, joiden valossa esimerkiksi maahanmuuttajien korostunut osuus rikostilastoissa selittyisi lähes täysin taloudellisilla ja sosiaalisilla tekijöillä joiden vaikutusta voisimme esimerkiksi nuorisotyöhön panostamalla pienentää, on puolueellinen mamunrakastaja joka vihaa omia heimoveljiään. Pyrkimys ymmärtäähän on tässä yhden totuuden maassa täsmälleen sama asia kuin kritiikitön hyväksyminen.
Osa rasistisista väitteistä on niin absurdeja, että on vaikea uskoa, että niitä on edes esitetty vakavissaan. Mutta kuten lastenvaunukohu osoittaa, ihmisistä on kiva uskoa herkullisia tarinoita silloinkin kun niissä ei ole mitään järkeä. Ihmisillä on myös mielenkiintoinen tapa muokata minäkuvaansa ja todellisuuskuvaansa siltä pohjalta, mitä he itse tekevät tai sanovat, ikään kuin jälkikäteen oikeuttaa tekemisensä. Vihakaan ei vähene sitä hehkuttamalla vaan kasvaa.
Surullista tässä ei ole vain vihaan ja valheisiin ripustautuminen, vaan myös se, että jos kieltäydymme etsimästä ja analysoimasta syitä, kieltäydymme samalla löytämästä ratkaisuja.
Kaikki maahanmuuttajia koskevat epämiellyttävät väitteet eivät tietenkään ole rasistisia. On esimerkiksi totta, että eri väestöryhmien välillä on eroja siinä, kuinka suuri osuus syyllistyy tietyn tyyppisiin rikoksiin. Toisaalta minkään etnisen ryhmän edustajista valtaosa ei ole rikollisia, ja siksi rikollisuuden selittäminen pelkällä etnisellä taustalla on helposti alas ammuttava väite.
Samoin kieliongelmat ja kulttuurierot aiheuttavat sen, että maahanmuuttajat saattavat tehdä virheitä, jotka meistä tuntuvat omituiselta. Suuri osa näistä virheistä on luonteeltaan kohtuullisen harmittomia, ja useimpien toistuminen on estettävissä ystävällisellä opastamisella.
Kulttuurien väliset erot vaikuttavat siihen, miten helppoa tai vaikeaa uuteen ympäristöön on sopeutua, tämän tietävät myös kaikki ulkomailla asuneet suomalaiset, eikä faktojen ääneen sanominen ole itsessään rasistista. Näihin ristiriitoihin voidaan hakea monenlaisia ratkaisuja. Rasistisessa retoriikassa ratkaisujen olemassaolo kuitenkin usein kielletään.
Entä inhimillisyys?
Aivan niin kuin koulu- tai työpaikkakiusaamisen vaikutus sosiaaliseen ilmapiiriin voi haavoittaa myös tilannetta avuttomana sivusta seuraavaa yhteisöä, myös ihmisten jakaminen ulkoisten piirteittensä perusteella enemmän ja vähemmän ihmisiin haavoittaa yhteiskuntaa.
Kun vähempiarvoisia on hyväksyttyä kohdella halveksuen, se tarkoittaa myös sitä että heidän fyysinen koskemattomuutensa ei ole erityisen tärkeä asia.
Nykypäivänä on todella hätkähdyttävää lukea kuvauksia siitä, miten vaikkapa rapakon tuolla puolen mustaihoisia saatettiin kohdella silloin kun orjuus oli vielä ok. Toistaalta esimerkiksi Intian kastittomat ovat tälläkin hetkellä käytännössä vailla lain suojaa. Emmekä me suomalaiset ole aina itsekään toimineet kovin ihailtavasti vaikkapa suhteessa saamelaisvähemmistöön.
Yksi rasistin tunnusmerkki onkin se, jos henkilö ei näe mitään ongelmaa siinä, jos nuorisoväkivallan ehkäisemiseksi perustetaan katupartioita, jotka toimillaan pakottavat ulkomaalaiselta näyttävät ihmiset väkivallan pelossa eristäytymään yhteiskunnasta.
Mitä tapahtuu turvallisuudelle?
Vaikka omat lapsemme eivät joutuisi koskaan kärsimään itseensä kohdistuvasta rotuerottelusta kumpuavasta epäinhimillisestä kohtelusta, rasismin arkipäiväistyminen lisää riskiä että he joutuvat todistamaan tällaisia tilanteita. Toki lapset voivat joutua kohtaamaan väkivaltaa ja ahdistelua muistakin syistä, eikä rasismi ole heidän kannaltaan erityisen vahingollinen asia (silloin kun eivät itse ole rasismin kohteena), mutta yhtä kaikki väkivallan näkeminenkin vaikuttaa heihin. Se voi aiheuttaa ahdistusta ja uhriutumista, mutta myös saada kokeilemaan, keitä kaikkia on lupa kohdella huonosti.
Kun riistämme joltakin joukolta inhimillisyyden, tuossa joukossa edes lapset eivät ole turvassa rasistiselta huutelulta ja väkivallalta. Eikä ongelma kosketa vain maahanmuuttajien lapsia. Samojen uhkien pelossa saavat elää ulkomailta adoptoidut lapset, he joilla vain toinen vanhemmista on suomalainen, sekä he joilla vain sattuu olemaan epämiellyttäviin vähemmistöihin viittaavia piirteitä. Ihmisen ihonväri ei myöskään ole asia, joka yhteiskuntaan sopeutumisen myötä kameleontin lailla maastoutuisi paikallisväriin. Ihminen voi olla musta, vaikka hänen vanhempansa ja kaikki isovanhempansakin olisivat syntyneet Suomessa.
Rasististen hyökkäysten kohdistaminen lapsiin on erityisen kuvottavaa siksi, että lapsilla ei yleensä ole juurikaan vaikutusmahdollisuuksia siihen, missä he asuvat, ja tästä syystä he ovat viattomia uhreja siinäkin tapauksessa, että maahanmuuttokriitikoiden väitteet holtittoman maahanmuuton vahingollisuudesta pitäisivät paikkansa. Useimmilla lapsilla on myös ainakin jossain määrin suomalainen identiteetti, monet ovat eläneet koko elämänsä täällä, ja tästä syystä esimerkiksi kehotukset kotiinpaluusta ovat heille erittäin hämmentäviä. Sattumanvaraiset hyökkäykset tekevät elämästä stressaavaa, mikä vaikuttaa monin tavoin lasten mahdollisuuksiin kehittyä kunnianhimoisiksi opiskelijoiksi, innovatiivisiksi työntekijöiksi tai tasapainoisiksi vanhemmiksi.
Rasististen väitteiden luomat uhkakuvat heikentävät turvallisuudentunnettamme ja repivät syvemmäksi juopaa maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä. Kantaväestön pelot kasvavat, vaikkei siihen edes olisi perusteita. Ymmärrettävästi vihamielinen ympäristö lisää myös maahanmuuttajien pelkoja. Tämä ei ainakaan helpota heidän mahdollisuuksiaan integoiroitua yhteiskuntaan: oppia kulttuuriamme, löytää työpaikka, omaksua ja oppia arvostamaan meidän tapojamme.
Suomessa välillä tuntuu, että pelkästään se että olet nuori (mies) joka ei pukeudu riittävän konservatiivisesti, riittää syyksi sille että tulet kohdelluksi kuin rikollinen. Ei olekaan yllättävää, että osa nuorista alkaa myös toimia sen mukaan. Jos maahanmuuttajanuori lisäksi saa seurata sivusta omien vanhempiensa kamppailua työnhaussa, tai ympäristön oletuksia heidän työttömyydestään vaikka molemmilla olisikin työpaikka, ei liene yllättävää, jos hän ei näe itsellään menestymisen mahdollisuuksia osana tätä yhteiskuntaa. Nuoret tarvitsevat vahvan yhteisön tuekseen selviytyäkseen tulevaisuudenuskoisina vihamielisessä ympäristössä, eivätkä esimerkiksi suomalaisten tiukat linjaukset perheenyhdistämisissä edistä näiden tärkeiden yhteisöjen kehittymistä.
Rasistien mouhottaessa maahanmuuttajien tekemisistä, yleinen vaatimus tuntuu olevan, että lain pitäisi olla sama kaikille. Näiden ihmisten puheet ja teot kuitenkin viittaavat siihen, että heille ongelma on juuri siinä, että laki on sama kaikille. Että sossun ei heidän mielestään pitäisi antaa mamulle yhtä avokätisesti rahaa kuin kantasuomalaiselle. Että rikosten tutkinnassa, ehkäisyssä ja rangaistuksia jaettaessa mamulle ei saisi taata samaa lain turvaa kuin kantasuomalaiselle.
Millaisen tulevaisuuden haluat?
Jokainen voi miettiä, luoko tällainen maahanmuuttokriittinen keskustelu meistä kuvaa maana, joka esimerkiksi houkuttelee ketään tulemaan tänne turistina. Länsimaiden merkitys maailman markkinoilla pienenee koko ajan, ei ole yhdentekevää, miltä me kauempaa katsoen näytämme.
Entä kuinka moni kyvykäs maahanmuuttajanuori vaivautuu jäämään tänne puurtamaan menestyksen toivossa, kun vaihtoehtona on lähteä maailmalle? Ne, joilla olisi parhaat eväät integroitua yhteiskuntaan ja myös tukea yhteisöjään integroitumisesta, sekä parhaat mahdollisuudet luoda vaurautta ja uusia työpaikkoja, ovat myös niitä, joille lähtö on helpointa. Mitä enemmän suvaitsemme rasismia, sitä vähemmän maahanmuuttajayhteisölle jää mahdollisuuksia antaa yhteiskunnallemme muutakin kuin kustannuksia ja rikosuutisia.
Ja mitä niihin innovaatioihin tulee, ei sellaisia synny ympäristössä, jossa erilaisuus on kiellettyä. Uutta syntyy kyseenalaistamalla, haastamalla, kokeilemalla, vaihtamalla näkemyksiä ja etsimällä uusia näkökulmia vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kesken.
Äitinä toivon todella, että väkivallantekijät saadaan kiinni ja teot loppumaan. Enemmän kuin tätä teinijoukkoa pelkään kuitenkin sitä, mitä tapahtuu, jos emme ryhdy määrätietoisemmin työskentelemään eriarvoistumisen ja syrjinnän vähentämiseksi. Mitä tahansa ei tietenkään voida sallia sillä verukkeella, että joku edustaa toista kulttuuria, mutta yllättävän suuri on se erilaisuuden kirjo, jonka keskellä ihmisen on mahdollista elää onnellista elämää.
