perjantai 27. huhtikuuta 2012

Miksi perusteeton henkilöpapereiden kysyminen on ongelma?

Rehdin, luterilaisen kasvatuksen saaneen suomalaisen on joskus vaikea ymmärtää liialliseen valvontaan liittyviä ongelmia. Jos en ole tehnyt mitään väärää, miksi loukkaantuisin siitä jos poliisi tiedustelee henkilöllisyystodistustani? Sen näyttäminen vie hetken aikaa, mutta ei muuten aiheuta minkäänlaista tuskaa, kunhan paperit vain ovat mukana. Saman ajattelutavan mukaan ei ole ongelma, että Google tietää minusta kaiken, koska minullahan ei ole mitään salattavaa. Vain jollain tapaa epäilyttäville henkilöille nämä asiat voivat aiheuttaa ongelmia, ja on vain hyvä että viranomaiset saavat heidät mahdollisimman helposti kiinni ja vietyä pois yleistä järjestystä häiritsemästä.

Miksi siis poliisilla pitäisi olla syy henkilöpapereiden kysymiseen?

Yksittäistapauksina tällaiset asiat eivät välttämättä muodostakaan ongelmaa. Ongelma syntyy kuitenkin, jos poliisit käytännössä "profiloivat" ihmisiä etnisen taustan perusteella.

Moni rehti suomalainenkin tuntee sisimmässään kohtaamisen ihan oikean poliisin kanssa hiukan jännittäväksi. Harva kai pystyy näyttämään henkilöllisyystodistustaan miettimättä yhtään, miksi poliisi haluaa sen nähdä. Jos näitä tilanteita tulee vastaan usein, se tekee olon turvattomaksi. Menetkö itse mieluummin lomalle poliisivaltioon, jossa ei voi edes hakea karkkia lähikioskilta ottamatta passiaan mukaan, vai maahan jossa saat kulkea kadulla rauhassa?

Maahanmuuttajien ja viranomaisten kohtaamisissa on myös tärkeää muistaa se, että suomalainen poliisi on kansainvälisessä vertailussa suorastaan poikkeuksellisen vähän korruptoitunut tai toimintatavoiltaan mielivaltainen. Meidän on syytä olla ylpeitä tästä ja tehdä kaikkemme, että näin olisi jatkossakin. On myös ymmärrettävä, että kotimaassaan vainoa viranomaisten taholta kohdanneen on vaikea oppia luottamaan myöskään suomalaisiin viranomaisiin, eikä tämän luottamuksen rakentamista ainakaan auta se, jos myös täällä saa kokea olevansa perusteettoman erityistarkkailun alla.

Syrjintä on valitettavasti asia, jonka kitkemiseksi on tehtävä töitä. Tasaveroista kohtelua ei ole, ellei sopivan ja sopimattoman välistä rajaa piirretä tietoisesti.

Jos melko harmittomalta vaikuttaviin yksittäistapauksiin ei millään tavalla puututa, niistä voi yllättävän pian muodostua trendi, ja kynnys myös vähemmän harmittomiin syrjinnän muotoihin pienenee. Vähemmistöille kun käy helposti niin, että viranomaiset kohtaavat heitä lähinnä työtehtävissään, ja siksi muodostavat mielipiteensä koko vähemmistöstä näiden kohtaamisten perusteella. Kuitenkaan yksikään suomalainen poliisi ei varmasti kuvittele, että vaikkapa hänen supisuomalaisten asiakkaittensa väkivaltaisuudesta voisi vetää johtopäätöksiä siitä, miten väkivaltaan taipuvaisia suomalaiset yleensä ovat.

Kenties traagisinta tässä on se, että juuri ne maahanmuuttajat, joilla on eniten ongelmia kohtaamisissaan viranomaisten kanssa, kaipaisivat myös eniten tukea sopeutumisessaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tätä tukea on vaikea tarjota ilman minkäänlaista keskinäistä luottamusta.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Identiteetti taskussani

Ostin puhelinkaupasta uuden lelun. Olen viihtynyt mainiosti "perinteisten" kännyköiden kanssa, joilla tekstiviestin voi kirjoittaa katsomatta puhelinta, mutta nyt muun perheen painostuksesta päätin kokeilla näppäimistötöntä lelua.

Kyse on lelusta, koska siihen löytyi hetkessä monta koukuttavaa peliä. Sen sijaan lähes viikon käytön jälkeen en tiedä, kuinka puhelinmuistioon tallennetuista tiedoista voisi vaihtaa johonkin numeroon liittyvän nimen. Lisäksi mm. luurin sulkeminen ennen kuin toinen on vastannut puhelimeen on tehty käsittämättömän vaikeaksi. Että jos numerostani tulee vastaajaasi viestejä, kyse on vain siitä että olen ilmeisesti liian vanha käyttämään näitä nykyteknologian huippuja.

Tämä lelu on myös saanut ihan uudella tavalla miettimään sitä, miten käytämme tekniikkaa ja miten se käyttää meitä. Ensi töikseen luuri pyysi lupaa tallentaa paikkatietojani. Minulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus tarjota Googlelle täsmällistä tietoa itsestäni, jotta he voisivat myydä asiakkailleen entistä paremmin kohdennettuja mainoksia. Tämä on toki osin omakin etuni. Matka insinöörimiehen unelmaan, jossa viereisen kaupan sopivan kokoiset ja näköiset kengät ilmoittavat itse olemassaolostaan, häämöttää jo yllättävän lähellä. Jotenkin ajatus silti hieman arvelluttaa.

Luuriin on myös äärimmäisen helppo asentaa mm. Facebook tai liki mikä tahansa sähköpostipalvelu. Laite tarjoutuu auliisti muistamaan näiden kuin myös Google-tilin tunnukset ja salasanat. Näin saa mahdollisuuden pysyä jatkuvasti ajan hermolla, kun lelu päästää pienen kilauksen aina kun tärkeät fb-kaverit kertovat käyneensä hölkkäämässä tai sähköpostiin putkahtaa postimyyntifirman tarjousviesti - riippuen tietysti miten ko. ohjelmiin on osannut asetuksensa laittaa. Taas kerran saan kokea olevani jo liian vanha, kun en jaksa riemuita tauottomasta online-spammin kohteena olemisesta.

Siinä missä salasanojen tallentaminen leluun on lapsellisen helppoa, niiden poistaminen onkin monimutkaisempi juttu. Pienen etsinnän jälkeen alan epäillä, että paras vaihtoehto on vaihtaa salasanat.

On toki suunnattoman näppärää, että pääsen puhelimellani käsiksi inboxiini tai päivittämään fb-statustani näpyttelemättä hankalasti tunnistautumistietojani. Toisaalta, kyse on laitteesta, joka oletusarvoisesti on kenen tahansa käytettävissä ilman mitään rajoituksia. Puhelin annetaan kaverille, jotta tämä voi etsiä sen yhden hyvän biisin YouTubesta tai ladata yhden sikamageen uuden pelin. Se unohdetaan pöydälle, tai se putoaa taskusta kun juostaan ympäri pihaa. Mikäli tyytyy tietoturvassa tehdasasetuksiin, löytäjä voi avata puhelimen ja avata etusivulta Gmailin puhelimen omistajan tunnuksilla. Jos laite on annettu kaverille lainaan, lukituksen asettaminen luuriin ei edes auta.

En enää yhtään ihmettele, että identiteettivarkauksista on tullut moderni koulukiusaamisen muoto. Avaamalla modernin ja hyväuskoisen ihmisen puhelimen pääsee melkein vahingossa lähettämään tämän nimissä sähköpostia ja varmaankin mitä tahansa sosiaalisen median statuspäivityksiä. Onnistuisikohan Facebookin käyttäjätunnuksenkin vaihtaminen samoin tein?

Jos luvaton käyttäjä tietää tekemisistäsi vähän enemmän, vaikkapa selainhistoriaasi tutkimalla, mahdollisuudet jäynän tekemiseen kasvavat entisestään. Valtaosa kirjautumista vaativista nettipalveluista tarjoaa mahdollisuuden unohtuneen salasanan resetointiin sähköpostin tai tekstiviestin avulla, ja nämä molemmathan putkahtavat luuriin. Mitäpä jos tilaisi nettiputiikista jotain hassua toisen nimissä?

Ehkä totun vähitellen uuteen leluuni ja opin pitämään näistä sen veikeistä moderneista ominaisuuksista. Silti olen entistä varmempi siitä, että kun lapseni aikanaan saavat omat puhelimet, he tulevat kokemaan tietoturvasaarnan, jonka rinnalla oman isäni aikanaan latelemat kauhukertomukset pieleen menneistä kotibileistä tulevat kalpenemaan kevyesti.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tasa-arvon kulttuurisidonnaisuudesta

Joskus kuulee väitettävän, että ihmisoikeudet länsimaisen kulttuurin tuotteena eivät olisi sovellettavissa joihinkin muihin kulttuureihin. Esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon tavoittelu Afganistanissa ei olisi paikallisten etujen mukaista. Tällainen väite on kuitenkin itse eräänlainen kolonialistisen ajattelun muoto, ikään kuin globaali kastijärjestelmä. Naisia kun sorretaan tavoilla, joista kärsii koko yhteiskunta.

Naisiin kohdistuva sorto näkyy kenties konkreettisimmin sukupuolen vuoksi tehtävissä aborteissa ja hylätyissä lapsissa. Naisten määrään maailmassa vaikuttavat myös tietyt väkivaltaiset "perinteet". Lisäksi naisten mahdollisuudet saada koulutusta tai lääketieteellistä hoitoa saattavat olla miehiä heikompia siksi, että heidän siveellisyytensä varjelu koetaan heidän henkeään tärkeämmäksi. Jos naiset eivät saa tehdä työtä eivätkä mieslääkärit saa hoitaa heitä, on selvää että heitä kuolee hoidettavissa oleviin vammoihin ja sairauksiin. Koulutuksen puute taas heikentää mahdollisuuksia oman ja perheenjäsenten elämänlaadun parantamiseen.

Perinteiseen miehen rooliin kuuluu useimmissa kulttuureissa avioituminen sekä elannon tarjoaminen vaimolle ja liudalle lapsia. Naisten suhteellisesti pienempi määrä tarkoittaa sitä, että moni mies ei voi tätä roolia täyttää. Lisäksi köyhän suurperheen kasvatin on hyvin vaikea tarjota taloudellista turvaa perheelleen - ja perheet ovat köyhimpiä ja suurimpia siellä missä naisia ei koulutetta eikä heillä ole sananvaltaa perheessään.

Naisten sortaminen johtaa siis siihen, että monella miehellä ei ole mahdollisuuksia menestyä elämässään ainakaan perinteisin menestyksen mittarein. Ja historian sivu näköalattomia nuoria miehiä on käytetty tykinruokana. Tyttölasten murhista seuraa nuorten miesten murhia. Tämä on tietysti sotaa käyvälle maalle käytännöllistä, mutta jos tavoitteena on rakentaa vakautta ja vaurautta, kyse on ongelmasta.

Tasa-arvo voi olla länsimainen keksintö, mutta se ei silti välttämättä sovi meidän kulttuuriimme sen paremmin kuin johonkin toiseen. Meilläkin on vielä tekemistä tasa-arvon saavuttamisessa, eikä meidän ole tarvinnut luopua keskeisistä uskomuksistamme tai perinteistämme päästääksemme naiset luomaan omaa elämäänsä. Moni nainen myös toimii hyvin konservatiivisten roolien puitteissa omasta vapaasta tahdostaan.

Räikeä epätasa-arvoisuus seurauksineen on edullista lähinnä orjakauppiaille, joille se tarjoaa kauppatavaraa, sekä ase- ja huumekauppiaille, joille se tarjoaa asiakkaita. Tavalliselle kansalle sen edut ovat yhtä saavuttamattomissa kuin amerikkalainen unelma laittomille siirtolaisille.