Rehdin, luterilaisen kasvatuksen saaneen suomalaisen on joskus vaikea ymmärtää liialliseen valvontaan liittyviä ongelmia. Jos en ole tehnyt mitään väärää, miksi loukkaantuisin siitä jos poliisi tiedustelee henkilöllisyystodistustani? Sen näyttäminen vie hetken aikaa, mutta ei muuten aiheuta minkäänlaista tuskaa, kunhan paperit vain ovat mukana. Saman ajattelutavan mukaan ei ole ongelma, että Google tietää minusta kaiken, koska minullahan ei ole mitään salattavaa. Vain jollain tapaa epäilyttäville henkilöille nämä asiat voivat aiheuttaa ongelmia, ja on vain hyvä että viranomaiset saavat heidät mahdollisimman helposti kiinni ja vietyä pois yleistä järjestystä häiritsemästä.
Miksi siis poliisilla pitäisi olla syy henkilöpapereiden kysymiseen?
Yksittäistapauksina tällaiset asiat eivät välttämättä muodostakaan ongelmaa. Ongelma syntyy kuitenkin, jos poliisit käytännössä "profiloivat" ihmisiä etnisen taustan perusteella.
Moni rehti suomalainenkin tuntee sisimmässään kohtaamisen ihan oikean poliisin kanssa hiukan jännittäväksi. Harva kai pystyy näyttämään henkilöllisyystodistustaan miettimättä yhtään, miksi poliisi haluaa sen nähdä. Jos näitä tilanteita tulee vastaan usein, se tekee olon turvattomaksi. Menetkö itse mieluummin lomalle poliisivaltioon, jossa ei voi edes hakea karkkia lähikioskilta ottamatta passiaan mukaan, vai maahan jossa saat kulkea kadulla rauhassa?
Maahanmuuttajien ja viranomaisten kohtaamisissa on myös tärkeää muistaa se, että suomalainen poliisi on kansainvälisessä vertailussa suorastaan poikkeuksellisen vähän korruptoitunut tai toimintatavoiltaan mielivaltainen. Meidän on syytä olla ylpeitä tästä ja tehdä kaikkemme, että näin olisi jatkossakin. On myös ymmärrettävä, että kotimaassaan vainoa viranomaisten taholta kohdanneen on vaikea oppia luottamaan myöskään suomalaisiin viranomaisiin, eikä tämän luottamuksen rakentamista ainakaan auta se, jos myös täällä saa kokea olevansa perusteettoman erityistarkkailun alla.
Syrjintä on valitettavasti asia, jonka kitkemiseksi on tehtävä töitä. Tasaveroista kohtelua ei ole, ellei sopivan ja sopimattoman välistä rajaa piirretä tietoisesti.
Jos melko harmittomalta vaikuttaviin yksittäistapauksiin ei millään tavalla puututa, niistä voi yllättävän pian muodostua trendi, ja kynnys myös vähemmän harmittomiin syrjinnän muotoihin pienenee. Vähemmistöille kun käy helposti niin, että viranomaiset kohtaavat heitä lähinnä työtehtävissään, ja siksi muodostavat mielipiteensä koko vähemmistöstä näiden kohtaamisten perusteella. Kuitenkaan yksikään suomalainen poliisi ei varmasti kuvittele, että vaikkapa hänen supisuomalaisten asiakkaittensa väkivaltaisuudesta voisi vetää johtopäätöksiä siitä, miten väkivaltaan taipuvaisia suomalaiset yleensä ovat.
Kenties traagisinta tässä on se, että juuri ne maahanmuuttajat, joilla on eniten ongelmia kohtaamisissaan viranomaisten kanssa, kaipaisivat myös eniten tukea sopeutumisessaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tätä tukea on vaikea tarjota ilman minkäänlaista keskinäistä luottamusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti