Perushämärtäjät

Timo Soinin eduksi on luettu tapa ilmaista asiat ymmärrettävästi, mutta jostain syystä olen alkanut epäillä tätä väitettä. Persut näyttävät omaksuneen hyvin tavan "argumentoida" hämärtämällä sellaisten käsitteiden sisältöä, joita heidän vastustajansa käyttävät. Tämä ei toki ole ainutlaatuista, muutkin tekevät silloin tällöin samaa. Henkilökohtaisesti vain koen hyvin ärsyttävänä, jos mustaa väitetään valkoiseksi ja sen päälle vielä korostetaan omaa mainetta rehellisenä heikkojen puolustajana.

Tähän asti silmiin pistäviä esimerkkejä ovat olleet lähinnä Halla-Ahon ja kumppaneiden sujuva tapa kääntää syrjinnän käsitteistöä päälaelleen, mutta nyt myös Soini on keksinyt syyttää vastustajiaan suvaitsevaiston fasismista ja ahdasmielisyydestä. Väitteiden perustelut jäävät kuitenkin ainakin minulle jokseenkin hämäriksi, enkä edelleenkään usko, että tämä on se tapa jolla ongelmia ratkaistaan.

Ehkä Soini viittaa suvaitsevaistolla ilmiöön, jossa nk. sivistyneet ihmiset suhtautuvat hyväksyvästi modernin maailman muodikkaisiin ilmiöihin, kuten monikulttuurisuuteen sellaisena millaisena he itse sen näkevät, ja halveksivasti perinteistä arvomaailmaa kohtaan. Heillä on oma tapansa lokeroida maailmaa, jossa pahnan pohjimmaisena saattavat olla perussuomalaiset, uskovaiset tai vaikkapa insinöörit, ja maahanmuuttajiin, seksuaalisiin vähemmistöihin tai esim.veganismin kaltaisiin aatteisiin suhtaudutaan jopa ihannoivasti, mutta yhtä lailla lokeroivasti. Näkökulma maailmaan ei välttämättä merkittävästi poikkea entisaikojen freak show -yleisön tavasta nähdä esiintyjät.

Puutteistaan huolimatta tällainen näennäissuvaitsevaisuus on kuitenkin parempi kuin ns. perinteisiin arvoihin nojaavien tapa harrastaa syrjintää. Tietääkseni maassamme ei ole sellaista kolkkaa, jossa vaikkapa perussuomalaisten äänestäminen aiheuttaisi riskin tulla pahoinpidellyksi, ja harva työnantajakaan tämän perusteella jättäisi työhakemusta käsittelemättä. Sen sijaan on ihmisiä, joille syyksi agressiiviseen käyttäytymiseen näyttäisi riittävän se, että vastaantulija on tummaihoinen, puhuu puhelimeen ruotsia tai pitää kädestä samaa sukupuolta olevaa seuralaistaan. Tuntuu toki kurjalta, jos joku menestyvältä vaikuttava katsoo sinua halveksuen, mutta ihminen jolla on pätkääkään suhteellisuudentajua pystyy kyllä näkemään, että kyse ei ole yhtä vakavasta suvaitsemattomuuden muodosta kuin rasistisen käytöksen lietsomisessa. Ehkä suvaitsemattomuus suvaitsemattomia kohtaan on jopa valitettava mutta välttämätön askel matkalla kohti todellista suvaitsevaisuutta - me ihmiset kun emme osaa muuttua kovin nopeasti.

Todellinen suvaitsevaisuus on sitä, että nähdään ihmiset ensisijaisesti yksilöinä, ja vasta toissijaisesti ryhmiensä edustajina. Oli kyse sitten perussuomalaisesta syrjäseutujen sahurista tai Espooseen päätyneestä Mogadishun kasvatista, arkiset huolet ovat meillä kaikilla pohjimmiltaan hyvin saman tyyppisiä: kuinka saada rahat riittämään, kuinka auttaa lapsia kasvamaan tasapainoisiksi aikuisiksi tosi-tv-viihteen kyllästämässä kulutusyhteiskunnassa, tai kuinka vanhat sukulaiset jossain kaukana pärjäävät. Ratkaisut ongelmiin voivat olla hyvinkin kulttuurisidonnaisia, mutta nykyajan informaatiotulvassa meillä on myös mahdollisuus hakea uudenlaisia ratkaisuja, jos vain olemme valmiita oppimaan toisiltamme. Siellä, missä kulttuurisidonnaiset tavat eivät ole vahingollisia, niistä on saatava pitää kiinni, mutta niistä on myös halutessaan saatava irtautua. Tämä ei ole mahdollista, jos yhteiskuntamme heikoimmat lietsotaan taistelemaan toisiaan vastaan.

Huoli syrjäytyneistä ei ole perussuomalaisten keksintöä. Itse näen Hakkaraisen sahalla vierailleen Haaviston tekevän paljon enemmän maailman muuttamiseksi, kuin suvaitsevaistoa halveksivan Soinin.