maanantai 14. syyskuuta 2015

Avoin kirje äärivihervassarikuplakukkahattutädiltä maahanmuuttokriitikolle

Neljä vuotta sitten kuulin kaltaisiltasi, että Suomessa ei ole saanut keskustella asioista. Nyt olet neljä vuotta saanut keskustella, ja valitat, että tätä keskustelua käy kaksi ääripäätä. Toinen ääripää olemme minä ja kaltaiseni, elämästä vieraantuneet vihervasemmistokuplassa elävät kukkahattutädit. Toinen ääripää olette te rehelliset ja realistiset suomalaiset, jotka ilmeisesti ette elä missään kuplassa.

Koska et elä kuplassa, varmaankin olet valmis asiallisesti keskustelemaan myös sellaisten kanssa, jotka eivät ole kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Osaat ottaa asiat asioina, kyseenalaistaa omia argumenttejasi ja tarkastella asioita eri näkökulmista. Kenties kykysi rationaaliseen ajatteluun on riittävä, että pystyt tarkastelemaan minun argumenttejani viileän rauhallisesti sen sijaan että pahoittaisit mielesi siitä että kanssasi ollaan eri mieltä ja lähtisit solvaamaan ulkonäköäni.

Siksi paljastan sinulle nyt seikan, joka saattaa yllättää.

Mikäli huolenaiheesi maahanmuuttoon liityen ovat oikeasti niitä, joita somessa ja uutiskommenteissa rummutatte, ajattelumme on yllättävän samanlaista.

Pakolaisia olisi autettava lähtömaissaan

Kenties olet tullut jossain maininneeksi, että pakolaisia ei kannata tuoda Suomeen, koska heitä on monin tavoin helpompaa ja halvempaa auttaa lähtömaissaan ja niitä lähellä olevilla alueilla.

Minä olen tästä samaa mieltä. Siksi käyn silloin tällöin läpi perheeni tulo-ja menoarviota pohtien, minkä verran pystyn lahjoittamaan maailman vähäosaisimmille. Esimerkiksi noin viidellä kympillä voin antaa lukutaidon pakolaiselle ja näin ehkäistä hänen tarvettaan lähteä epätoivoiselle matkalle kohti Eurooppaa. 150 eurolla voin tarjota aterian tuhannelle lapselle ja näin ehkäistä aliravitsemuksesta johtuvia lasten kehityksen ongelmia, jotka estävät maailman köyhimpiä edes tavoittelemasta muuta kuin hengissä selviytymistä. Lahjoittamalla ammatin tai hedelmäpuun tai vuohen voin helposti kohentaa maailman heikoimmassa asemassa olevien elämää ja vähentää heidän tarvettaan lähettää perheenjäseniään Eurooppaan töihin - sillä töihinhän suurin osa maailman elintasopakolaisista haluaa.

Suomalaisetkin tarvitsevat apua

Kenties ajattelet nyt, että nekin rahat ovat poissa Suomen vähäosaisilta.

Olen erittäin tietoinen, että myös omasta maastamme löytyy köyhiä. Tiedän myös, että seitsemällä kympillä voin pelastaa yhden vähävaraisen perheen joulun, ja että ilmaisten tai huokeahintaisten kerhojen järjestäminen vaatii maassamme yleensä sisätilan, jonka vuokra saattaa olla suuruusluokkaa tuhat euroa kuukaudessa.

Verraten edellä mainitsemiini lahjoituskohteisiin voidaan todeta, että euron vaikuttavuus on sitä suurempi, mitä kauemmaksi sen sijoitan. Koska käytettävissä olevilla rahoillani ei saa kovin paljoa aikaan Suomessa, lahjoittamisen lisäksi teen vapaaehtoistyötä, jotta asuinalueeni vähävaraisillakin perheillä olisi mahdollisuuksia harrastaa, ja jotta päivähoidon ja iltapäivähoidon palveluissa toiminnan keskiössä olisi lasten (ja samalla henkilöstön) hyvinvointi.

En oikein näe, miten keneltäkään olisi pois, jos sen lisäksi käyn silloin tällöin vaikkapa kuljettamassa vastaanottokeskukseen lahjoitettuja tavaroita tai esimerkiksi järjestän retken pakolaisnuorille.

Islamin uhka

Kenties olet huolissasi radikaalin islamin rantautumisesta Suomeen.

En minäkään halua tänne kivityksiä enkä raipparangaistuksia, en ympärileikkauksia enkä naisten kohtelua isiensä tai aviomiestensä omaisuutena. En halua myöskään maahamme islamistiterroristeja.

En kuitenkaan näe, miten voisin omilla toimillani estää muslimeja hakemasta turvapaikkaa maastamme. Siksi haluankin ehkäistä radikaalia islamia niillä keinoin jotka minulla on käytettävissäni.

Kohtelen maahanmuuttajia ystävällisesti, jotta he huomaisivat että tässä maassa on lasta poskeen stumppaavien paskiaisten ja hiljaa sivuun katsovien lampaiden lisäksi myös inhimillisyyttä osoittavia ihmisiä, jotka ovat valmiita puolustamaan tänne tulleita ja ottamaan heidät tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä. Haluan näyttää heille, että kaiken jurouden ja harmauden takana suomalainen yhteiskunta on puolustamisen arvoinen, että kulttuuriimme kuuluvat rehellisyyden, luotettavuuden, tasapuolisuuden ja täsmällisyyden ihanteet ovat voimavara, joista kannattaa pitää kiinni. Että tasa-arvo on totta ja kaikkien etu. Että on toivoa.

Koska en itse voi vaikuttaa suoraan kaikkeen, nostan keskusteluissa esiin yhteiskunnalliseen päätöksentekoomme liittyviä asioita, joilla asiaan voidaan vaikuttaa. Näitä ovat mm. kotouttamispalvelut, valtion dialogi islamin opetuksesta vastaavien tahojen kanssa sekä perheenyhdistämisten helpottaminen.

En myöskään näe, että tänne tulevat olisivat lähtökohtaisesti erityisen todennäköisiä islamistiterroristeja, koska merkittävä osa maailman muslimipakolaisista itse asiassa pakenee islamistiterroristeja. Jos he eivät halunneet värväytyä ISISiin, al Shabaabiin, Talibaneihin tai Boko Haramiin lähtömaassaan, miksi he vaarantaisivat henkensä matkalla tänne vain värväytyäkseen johonkin toiseen kolopääjoukkoon?

Pakolaisten määrä

Kenties pelkäät, että pakolaisten ystävällinen kohtelu johtaa siihen, että tänne vyöryy valtavat määrät lisää pakolaisia.

En jotenkin itse jaksa uskoa, että majoittamalla pakolaisen kotiini, tai sanomalla ääneen että kuolevien kyläkoulujen ja -kauppojen sekä kasvavan eläkeläisväestön maahamme mahtuu kyllä tänä vuonna tarvittaessa kymmenenkin tuhatta työikäistä ja mahdollisesti perheellistä pakolaista, saisin maailman kymmenet miljoonat pakolaiset keksimään, että nytpä pakkaamme vähät tavaramme ja tallustelemme pohjoiseen kylmään ja pimeään maahan nimeltä Suomi. Meidän kaukainen ja hankala sijaintimme on siitä onnellinen, että vaikka pakolaismäärien kasvu aiheuttaakin myös meille haasteita, tänne asti pääsee vain pienenpieni joukko siitä valtavasta ihmismassasta, joka on joutunut jättämään kotinsa väkivallan tai nälän vuoksi.

Me voimme vaikuttaa heidän määräänsä panostamalla kehitysapuun, rauhanvälitykseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Vaikka meihin vihervasemmistolaisiin kukkahattutäteihin kuuluukin jos jonkinmoista puunhalaajaidealistia, itse en ole vielä kohdannut puheenvuoroja, joiden mukaan pakolaisia pitäisi lähteä suoranaisesti houkuttelemaan tänne - paitsi joidenkin maahanmuuttokriitikoiden esittäminä olkiukkoina.

On tuskallista, että toisaalta niin inhimillisyyden kuin kansainvälisten sopimustenkin nimissä meidän velvollisuutemme on suojella ja auttaa ihmisiä, joille heidän oma valtionsa ei pysty suojaa tarjoamaan, mutta toisaalta meidän on kylmästi rajoitettava heidän pääsyään maanosaamme. Tätä tuskaa lievitän lahjoittamalla, tekemällä vapaaehtoistyötä, ja säätämällä omia elintapojani ympäristöystävällisemmiksi. En koe näillä toimilla olevani erityisen hyvä ihminen - kaikista hyvistä teoistani huolimatta olen kuitenkin ensisijaisesti omasta hyvinvoinnistani kiinnostunut luonnonvaroja tuhlaava ihminen - mutta teen ainakin jotain jotta maailma olisi edes vähän vähemmän huono paikka myös niille joiden ongelmat ovat perustavanlaatuisempia kuin omani.

Muualla on isompia yhteiskunnallisia ongelmia

Kenties ihmettelet, miksi näen niin paljon vaivaa osoittaakseni epäkohtia suomalaisten yhteiskunnassa, ajattelussa ja asenteissa, mutta en juurikaan vaivaudu nostamaan esiin maahanmuuttajien rikollisuutta tai heidän kotikulttuuriensa epätasa-arvoisuutta.

Voin kertoa, että kyse ei ole siitä että ihannoisin heitä ja kuvittelisin sinisilmäisesti heidän olevan meitä parempia - eivät he pohjimmiltaan ole sen kummempia ihmisiä kuin mekään. En myöskään yritä piilotella asiaa sen kiusallisuuden takia.

Kyse on siitä, että minulla on jonkin verran kontakteja ihmisiin, jotka voivat vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan, ja aika paljon kontakteja suomalaisiin ihmisiin, jotka maahanmuuttokeskustelun keskellä omilla tavoillaan punnitsevat omia asenteitaan, mielipiteitään ja tekojaan suhteessa tänne muualta tuleviin ihmisiin. En usko, että saisin heistä ketään radikaalisti muuttamaan mieltään, mutta kenties voin saada jonkun oivaltamaan jotakin mitä hän ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, tai saamaan varmuutta omille humaaneille mielipiteilleen.

Sen sijaan en usko että minulla olisi muuta tapaa vaikuttaa esimerkiksi arabimaiden yhteiskunnallisiin ongelmiin kuin allekirjoittaa Amnestyn vetoomuksia. Ja sitä olen melko ahkerasti tehnytkin. Toinen keino on tietenkin pakolaisten kotouttaminen niin, että ne heistä jotka joskus palaavat jälleenrakentamaan maataan, vievät ylpeinä mukanaan suomalaisia ihanteita reiluudesta ja tasa-arvoisuudesta.

Maahanmuuttajien rikollisuus taas on asia, jonka rummuttamista on vaikea olla pitämättä tarkoitushakuisena. Miksi minun tarvitsisi tätä asiaa nostaa pöydälle, kun niin moni muu jo tekee sitä? Entä mitä merkitystä sillä on, että somalit ovat yliedustettuina raiskaustilastoissa, kun heistäkin vain vähemmistö raiskaa? Edelleen nostaisin esiin kotouttamistoimia, sitä että tulijoille on opetettava niin kieltä, kulttuuria kuin lainsäädäntöämmekin, ja luonnollisesti rikollisia on rangaistava riippumatta heidän etnisistä taustoistaan. Raiskauksien suhteenhan Suomessa on pitkät perinteet rikollisten päähäntaputtelussa ja uhrien kärsimyksien vähättelyssä, ei tarvitse olla maahanmuuttaja jotta ensikertalaisuus, keskeneräinen tuomio vastaavasta rikoksesta, uhrin tunteminen, teon nopeus tai tekijän vakituinen työsuhde katsoittaisiin lieventäväksi asianhaaraksi suomalaisessa tuomioistuimessa. Raiskausten vähättely on ihan yhtälailla suomalainen ongelma kuin maahanmuuttajien ongelma, joskin kipukohdat ovat eri näkövinkkeleistä hieman erilaiset.

Entä mitä voin itse tehdä maahanmuuttajien rikosten ehkäisemiseksi? Edelleen, voin omalta osaltani toimia sen eteen, että he kokisivat olevansa tasavertaisia ihmisiä, yhtä hyväksyttyjä omana itsenään hyvine ja huonoine puolineen kuin muutkin. Mitä vähemmän heillä on katkeruutta suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, sitä pienempi on riski että he lähtevät purkamaan sitä väkivallan kautta.

En siis näe mitään hyötyä siitä, että taivastelisin julkisesti näitä asioita. Lisäksi suoraan sanottuna minulla ei ole aikaa tyhjään suunpieksämiseen somessa. Siksi en täytä facebook-seinääni kauhistelulla asioista, jotka ovat suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta yhdentekeviä.

Mitä mieltä täällä saa olla

Jokainen saa olla sitä mieltä mikä itselle parhaalta tuntuu. Minun tai sinun haluamiset eivät kuitenkaan vaikuta siihen, miten paljon pakolaisia Suomeen tulee. Siksi oleellisempaa olisi keskustella, miten parhaiten selviämme kasvavista pakolaismääristä, kuin lietsoa paniikkia heidän määrästään.

Jos kyseenalaistan väitteesi faktapohjan, en tee sitä loukatakseni tunteitasi tai vaientaakseni sinut, vaan siksi että koen velvollisuudekseni puuttua vahingollisten valheiden levittelyyn. Saat toki pitää mielipiteesi, mutta ehkä joudut etsimään sille uuden perustelun, tai edes muotoilemaan perustelusi paremmin. Kyllä ihmisen mielikuvitus ja rationalisointikyky siihen yleensä riittää. Jos ei riitä, voit vain sivuuttaa kommenttini. Minä en uhkaa sinua väkivallalla vain siksi että olet eri mieltä, joten sinulla ei ole mitään syytä kokea minun näkemyksiäni henkilökohtaisena uhkana.

Jos menen muiden äärivihervasemmistolaiskuplassa elävien kukkahatutätien kanssa Kansalaistorille vastustamaan rasismia, en tee sitä hiljentääkseni Olli Immosta ja kaltaisiaan, vaan osoittaakseni tukeni niille joita elämä Suomessa pelottaa, koska Olli Immonen ja kaltaisensa ovat julistaneet taistelevansa heitä vastaan. Haluan tukea niitä, jotka miettivät rasistien vihaviestitulvien keskellä, uskaltavatko enää puolustaa julkisesti ihmisoikeuksia. Haluan myös näyttää päättäjille, että Olli Immonen ja kaltaisensa eivät edusta koko kansan mielipidettä.

Minä puolustan moniarvoisuutta, ja siihen lähtökohtaisesti kuuluu se, että eri ihmiset saavat olla asioista eri mieltä. Voin kohdella sinua ihmisenä ja olla kanssasi samaa mieltä joistakin asioista, vaikka tietäisin sinussa piirteitä jotka ovat täysin vieraita omalle arvomaailmalleni. Vastaavasti voin kohdella maahanmuuttajia ihmisinä, vaikka heidän kotikulttuureissaan olisikin piirteitä, joista toivon heidän oppivan pois tutustuessaan suomalaisen yhteiskunnan toimintaan.

Toki saatan vastata piikikkäästi, jos minua lähestytään vihamielisesti.

Miksi olen elitistisen ylimielinen

Kuten edellä olen yrittänyt kertoa, omasta näkökulmastani vaikuttaa, että sinä ja minä näemme pohjimmiltaan ihan samat ongelmat. Minun tapani lähestyä niitä on miettiä, mitä juuri minä voin tehdä niiden ongelmien lievittämiseksi. Sinun kaltaistesi julkisuuskuvan perusteella sinä keskität kaiken tarmosi valittamiseen ja vihanlietsontaan. Kenties (ja toivottavasti) olen väärässä, mutta tältä ajatukselta on joskus vaikea välttyä, kun maan suurimmat mediat ovat useiden artikkeleiden voimin yrittäneet selvittää, että tänne tulevilla nuorilla miehillä ei ole mahdollisuutta värväytyä joukkoihin jotka puolustaisivat heidän isänmaataan, ja että älypuhelimen omistaminen ei ole osoitus kovin suuresta varallisuudesta eikä suojaa pommeilta, ja yhä edelleen kaltaisesi kysyvät sadatta kertaa miksi tänne tulevat ovat äveriäitä rintamakarkureita ja miksi kukaan ei tee mitään jotta suomalaisella vanhuksella olisi hyvä elämä. Samasta syystä on hetkittäin vaikea pysyä kohteliaana, kun vastaa sadatta kertaa väitteeseen, että maahanmuuttajat saisivat sossusta enemmän tukia kuin vastaavassa tilanteessa olevat kantasuomalaiset.

Ihailen arkkipiispan rauhallisuutta, jolla naispappeutta puolustetaan jämäkästi hyväksyen silti kaikki naispappeutta vastustavat kirkon piiriin, ja tuodaan esiin homoseksuaalien ihmisoikeuksia hyväksyen silti kaikki homoutta syntinä pitävät kirkon piiriin, mutta minulla ei ole hänen kärsivällisyyttään. Minä olen ehdottoman äärimmäisesti sitä mieltä, että yksilön ihmisoikeudet eivät saa riippua hänen sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, uskonnostaan, ihonväristään tai etnisestä taustastaan, ja minulle tuottaa suuria vaikeuksia kohdella kunnioittavasti ihmisiä, jotka pyrkivät kieltämään "muilta" näitä oikeuksia. Tämä on toki osoitus minun vajavaisuudestani ihmisenä, ja pyrin tässä suhteessa kehittämään itseäni ihmisenä. En kuitenkaan näe, miten voisin lakata puolustamasta ihmisoikeuksia niin kauan kuin ne eivät tunnu omassa maassanikaan olevan itsestäänselvyys.

Olisi tietenkin mukavaa, jos myös maahanmuuttokriitikoiden leiristä löytyisi enemmän kykyä keskustella asioista asioina, hyökkäämättä, menemättä henkilökohtaisuuksiin ja heittäytymättä martyyreiksi. Niin kauan kuin pakolaisia auttavat naiset saavat rasisteilta raiskausuhkauksia, ja muukalaisvastaisia asenteita perustellaan valheellisilla väitteillä, en jotenkin osaa pitää meitä äärivihervasemmistokuplassa eläviä kukkahattutätejä syypäinä keskustelun heikkoon tasoon. Toki myös meidän on tehtävä kaikkemme sen eteen, että asialliseen monitahoiseen keskusteluun olisi mahdollisuus, mutta niin kauan kuin keskustelussa on yksi ääripää, suomalainen tasavertaiseen konsensuskulttuuriin tottunut haluaa nähdä keskustelun kahden ääripään välisenä keskusteluna.

Kaikesta elitistisyydestäni huolimatta tunnistan itsessäni kehittymismahdollisuuksia suhteessa maahanmuuttokriitikoiden ymmärtämiseen ja kunnioittavaan kohtaamiseen. Valitettavasti vain kaikki tähänastiset pyrkimykseni ymmärtää maahanmuuttokriitikoita ovat kariutuneet vastapuolen haluttomuuteen tai kyvyttömyyteen perustella näkemyksiään sellaisilla argumenteilla, joilla olisi Suomen tilanteen kannalta jotain relevanssia.

Lisäksi oman arjen pyörittämisen ja vihervasemmistoidealistisen maailmanparantamisen päälle aikaa ei riitä enää ihan hirveästi empaattiseen nyökyttelyyn, miten kamalaa se on jos jotain oululaista sivaria ahistaa Itä-Helsingissä asuvien somalien määrä. Jostain syystä näen, että maailmassa on hieman kriittisempiäkin ongelmia, joista osa on vieläpä sellaisia, joihin minun on helpompi vaikuttaa kuin jonkun maahanmuuttokriitikon pahaan mieleen.

Mitä sellaista sinä teet, mikä sinun mielessäsi oikeuttaa ajatuksen, että minun vihervasemmistolainen kuplani olisi huonompi kuin omasi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti