Vanhempien yhtenä tärkeimmistä tehtävistä on jälkikasvunsa varjelu vaaroilta. Pienokaisia uhkaavat vaarat vaihtelevat aikakausittain ja yhteiskunnallisen tilanteen mukana. Monet meidän vaaroistamme saattavatkin vaikuttaa hieman absurdeilta sellaisen näkövinkkelistä, jonka päivittäisenä huolena on ruuan ja turvan tarjoaminen lapsille ympäristössä, jossa voi koska tahansa tulla ammutuksi.
Vauvoja on aikanaan varjeltu tartuntataudeilta niin huolella, että nykynäkökulmasta vauvanhoito-ohjeet ovat suorastaan vaarantaneet lapsen mahdollisuuden riittävään läheisyyteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Kuinka suuri osa nykyisistä suosituksista mahtaakaan oudoksuttaa tulevia sukupolvia?
Vaikka suurta osaa pienten lasten vanhemmille tarjottavista ohjeista voidaankin perustella tutkimustiedolla tai vähintään arkijärjellä ja käytännöllisyydellä, yllättävän monet itsestäänselvyytemme ovat täysin kulttuurisidonnaisia. Kulttuurisidonnaista on myös se, mitkä riskit hyväksymme ja ohitamme normaaliin elämään kuuluvina, mitkä taas haluamme nähdä uhkana lapsen terveydelle.
Esimerkiksi, verrattaessa lastenvaunujen ja kantoliinan käyttöä toisiinsa, esiin nousee tyypillisesti asetelma, jossa lastenvaunuihin liitetään vain turvallisuutta parantavia ominaisuuksia (vankat rakenteet suojaavat vauvaa kolhuilta), kantoliinaan taas turvallisuusriskejä (ei kolhuilta suojaavia rakenteita). Kantoliinan käyttäjältä kysytään, eikö hän pelkää kaatuvansa, mutta lastenvaunujen osalta tätä riskiä mahdollisine seurauksineen ei mietitä, koska lastenvaunut kuuluvat kulttuuriimme. Edes uutiset lastenvaunuille sattuneista onnettomuuksista eivät herätä ajatusta, että vaunujen käyttö itsessään voisi olla uhka lapsen turvallisuudelle.
Samoin vaikkapa vauvalle sopivasta ravinnosta meillä on mielestämme maailman paras käsitys, vaikka tässäkin asiassa toimintatapamme ovat hyvin kulttuurisidonnaisia ja pitkälti vailla tieteellisiä perusteita.
Vauvan nukkuminen äidin vieressä nähdään vain turhana vaaran aiheuttamisena, vaikka myös lapsen nukkumiseen omassa sängyssään liittyy riskejä.
Mielenkiintoista on sekin, miten monessa yhteydessä nämä kielletyt riskit liittyvät toimintatapoihin, jotka ovat globaalisti ja historiallisesti katsottuna yleisempiä ratkaisuja kuin meidän kulttuuriimme kuuluvat ratkaisut. Se ei tietenkään yksin riitä osoittamaan, että nämä ratkaisut olisivat parempia kuin meidän teknillis-teollisen kulttuurimme kehittämät ratkaisut. Kuitenkin, luonnonmukaisempien toimintatapojen tuomitseminen vain sillä perusteella että on itse tottunut muuhun, ei liene kovin järkevää.
Kaikki perheet eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki vauvat toimi keskenään samalla tavalla. Tämän tosiasian hyväksyminen edistäisi varmasti enemmän perheiden hyvinvointia ja lasten turvallisuuttakin kuin kovin kapean toimintamallin tarjoaminen. Valitsipa perhe sitten luonnonmukaisen tai modernin toimintatavan, siihen liittyviä riskejä on myös mahdollista minimoida.
Vaihtoehtona on rohkaista vanhempia kulissien rakentamiseen siellä missä oman elämän realiteetit eivät kohtaa kulttuurimme standardeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti