Olen viime aikoina jonkin verran miettinyt sitä, millaisten ihmisten kanssa työskentelystä pidän. Tulen toki toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, enkä halua asettaa rimaa kovin korkealle sen suhteen, kenen kanssa voin tehdä yhteistyötä. Kuitenkin työn mielekkyys tulee osin niistä ihmisistä, joiden kanssa työtä tekee.
On myös ihmisiä, joiden kanssa työskentely on henkisesti kuluttavaa ja tekee näin työstä tarpeettoman raskasta. Ja toisaalta, sisällöllisesti turhauttavasta työstä tulee yllättävän paljon mukavampaa, kun työparina on joku jonka kanssa nauraa elämän absurdiudelle, tai joka jaksaa muistuttaa kaukana siintävän tavoitteen vääjäämättömästä lähestymisestä.
Kun jäin kesälomalle, jäin lomalle paitsi työstä myös niistä ihmisistä, jotka kuluttavat enemmän kuin tukevat. Ja kun palasin lomalta lähes tyhjälle konttorille, kaipasin niitä ihmisiä, jotka tukevat ihan huomaamattaan.
Yksi työkaverini kertoi, miten hänellä oli ollut uutena työntekijänä niin hauskaa, että häntä oli perjantaisin harmittanut lähteä kotiin. Eikä se hauskuus tullut ensisijaisesti työstä itsestään, vaan ihmisistä joiden kanssa sitä sai tehdä. Mutta työyhteisön kasvaessa tällaista tilannetta on yhä vaikeampi saavuttaa.
Mitkä piirteet muissa sitten auttavat jaksamaan? Huumori on tietysti avuksi, samoin kuin jonkinlainen positiivisuus. Valittaminenkin on välillä sallittua ja joskus jopa suotavaa, mutta itse nautin enemmän ympäristöstä, jossa napinaa on vähemmän kuin kikatusta.
Ehkä virkistävintä on olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on henkilökohtainen visionsa omasta tehtävästään. Jotka eivät ole vain duunissa vaan tekevät jotain ongelmien ratkaisemiseksi. Parasta on, jos he saavat oman innostuksensa tarttumaan muihinkin.
Emme voi kaikki olla tällaisia, eikä se onneksi ole tarpeenkaan. Kunhan
vain emme nujerra niitä, jotka tuovat keveyttä keskuuteemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti