Äitiys tuntuu olevan yksi maailman vakavimmista asioista. Se pitää tehdä oikein, koska kunnolliset äidit nyt vain ovat tietynlaisia. Meille annetaan äitimyytti ja numeroita mahan kasvusta, mutta kukaan ei kerro, miten jälkimmäisistä pääsee ensimmäiseen.
Huonot äidit ovat lööppilehtien riemu. Nykymenoa on kiva päästä taivastelemaan nostamalla esiin äitejä, jotka eivät pysty tai edes yritä toimia äitimyytin mukaisesti. On äitejä, jotka sanovat, etteivät nauti lastensa seurasta. Äitejä, jotka haluavat eroon lapsistaan. Äitejä, jotka eivät huolehdi lapsistaan, tai jopa tekevät pahaa lapselleen.
Hyvät äidit taas elävät jatkuvassa syyllisyydentunteessa. Riittämättömyyden tunne, turhautuminen ja voimattomuuden tunne kasvatustehtävän haasteiden edessä, väsymys sekä viha ovat se puoli äitiydestä, josta kuulee vain vertaistukitilanteissa. Nämä tunteet eivät tee meistä huonoja äitejä, mutta pimeimpinä hetkinä raja hyvän ja huonon äidin välillä voi olla pelottavan lähellä.
Ehkä juuri tästä syystä äitiyteen kuuluvat myös marttyyritarinat synnytystuskista, imetyksen vaikeudesta ja kestovaippojen käytön hankaluudesta. Pitää valita tarkoin seuransa, jos haluaa kertoa löytäneensä näistä asioista myös nautinnollisia puolia.
Pahinta äitiyden ihanteisiin liittyvässä syyllistymisessä on se, miten vaikeaksi se tekee monista tärkeistä asioista keskustelemisen. Päivähoidon ongelmien esiin nostaminen saa lapsiaan päiväkotiin vievän äidin syyllistymään, mutta ongelmat eivät sillä katoa. Avun hakeminen on myös vaikeaa, koska on vaikeaa tunnustaa oma riittämättömyytensä, vaikka joskus melko pienikin tuki voisi saada aikaan ihmeitä.
Voisiko hyvä äitiys olla helpompaa, jos osaisimme olla murehtimatta niitä asioita, joissa emme yltäneet äitimyyttiin, vaan keskittyisimme iloitsemaan siitä hyvästä mitä meillä on? Täydelliseksi ei voi tulla, mutta pienin askelin paremmaksi kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti