Väsynyt ilta hotellihuoneessa, muksut on saatava kylpyyn, mutta siitä ei kuulemma tule mitään ilman kylpyleluja - joita ei tietenkään ole ainuttakaan mukana. Löydätkö itsesi purkamassa ärsyyntymistäsi lapsiin, vai tyhjentämässä hammasharjakoteloa tai D-vitamiinipurkkia kylpyleluksi? Lasten lelut ovat valloittaneet olohuoneen lattian. Karjutko taaperolle pää punaisena, että jäljet on siivottava, vai otatko esiin lego-laatikon ja pyydät auttamaan keräämään legot siihen, ja sen jälkeen vaihdat seuraavaan lelulaatikkoon? Vietät iltapäivää lasten kanssa vaateostoksilla. Kun muksut kitisevät väsymystään, hoidatko ostokset loppuun nalkuttaen, vai kaivatko esiin evästä tai kurvaat kahvi- ja leikkitauolle?
Kukaan ei ole täydellinen, eikä sivistynyt aikuinenkaan jaksa väsyneenä ja nälkäisenä olla kärsivällinen ja rakentava. Monta kertaa elämä on kuitenkin aika paljon helpompaa, kun hermostumisen sijaan miettii mistä ongelmat pohjimmiltaan johtuvat, ja miten ne olisivat ratkaistavissa. Harva on hankala ihan vain ilkeyttään, vaikka olisi jääräpäinen ja temperamentikas lapsi. Pienilläkin myönnytyksillä voi olla yllättävän suuri merkitys, kun pyritään näkemään myös ne tarpeet, jotka toisen käytöstä ohjaavat, eikä tyydytä vain reagoimaan vaatimuksiin ja raivokohtauksiin. Lapsikaan ei aina osaa pyytää sitä, mitä oikeasti tarvitsee, mutta sitä suuremmalla syyllä hänellä on oikeus tulla todella kuulluksi.
Kiireen ja stressin keskellä on helppo epäonnistua näissä kohtaamisissa omien lastensa kanssa. Kuitenkin heidän jos joidenkin kanssa meillä tulisi olla mahdollisuus onnistua paremmin. Kun on tuntenut toisen koko tämän pienen elämän ajan, pitänyt lähellä ja lohduttanut, näyttänyt omalla esimerkillään miten tässä maailmassa toimitaan, eikö meillä silloin pitäisi olla parhaat mahdolliset eväät nähdä pinnallisen kiukuttelun taakse? Haasteen tuo pienen lapsen erilainen tapa hahmottaa maailmaa, mutta vastaavasti taaperon avoin tapa ilmaista tunteitaan antaa kaiken mahdollisen informaation, mitä ihminen voi omasta olostaan ja sen syistä tarjota.
Lopulta paljon suurempi haaste on löytää ymmärtäväinen ja ratkaisukeskeinen suhtautuminen myös aikuisten välisiin ristiriitoihin. Kiinnitämme niihin vähemmän huomiota vain siksi, että nämä ristiriidat ovat vähemmän päällekäyviä, ne antavat mahdollisuuden tyytyä jupisemaan. Ärsyynnymme tupakoivasta tai pianoa soittavasta naapurista, tai ihmisistä joiden siisteysstandardit tuntuvat poikkeavan omistamme. Vaikka en tunne naapuriani, eikä minulla ole mahdollisuutta samalla tavalla puuttua hänen elämäänsä kuin voin vaikuttaa lasteni tekemisiin, voin yleensä kuitenkin olettaa, että hän ei ihan vain minua kiusatakseen häiritse elämääni. Eikä ole ollenkaan mahdotonta, että hyvässä hengessä neuvottelemalla löytyisi ratkaisu, jolla yhteiselo muuttuisi vähemmän häiritseväksi ilman että kummankaan tarvitsee edes merkittävästi muuttaa omia toimintatapojaan.
Kysymys kuuluukin, kuinka monella riittää rohkeus ja luovuus etsiä näitä ratkaisuja? Kuinka moni edes haluaa ymmärtää, miksi joku toinen elää eri tavalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti