Islamistit ja ensimmäinen kivi

Uutisia lukiessani törmäsin jokseenkin shokeeraavaan pikku-uutiseen Malista, jossa islamistit ovat kivittäneet pariskunnan ilmeisesti siksi että nämä elivät avoliitossa. Tapauksen järkyttävyyttä lisäsi se, että se teki kaksi lasta (joista nuorempi vasta puolivuotias) orvoiksi.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää saati hyväksyä tällaista tekoa. Edustan arvomaailmaa, jossa yhteisön tulee kontrolloida jäsentensä toimia lähinnä suojellakseen heikompia vahvempien mielivallalta. Tästä näkökulmasta esimerkiksi pedofiilin toimiin tulee puuttua, koska hänen toimintansa on uhka lasten terveydelle ja kehitykselle, eivätkä lapset pysty riittävästi pitämään puoliaan aikuista vastaan. Sen sijaan esimerkiksi homoseksuaalisuus ja avoliitossa eläminen ovat asioita joihin ei tarvitse puuttua, koska kyse on tavallaan aikuisten ihmisten keskinäisistä valinnoista, jotka eivät vahingoita ketään eivätkä siis kuulu muulle yhteisölle. Jos joku haluaa uskoa, että nämä ihmiset joutuvat kadotukseen, niin siitä vaan, mutta tässä maailmassa ei ole syytä esittää tuomioita.

Helppoa olisi tietysti syyttää brutaalista teosta vierasta kulttuuria ja uskontoa, mutta totuuden nimissä täytyy todeta, ettei teon takana oleva logiikka todellisuudessa ole historiallisesti katsoen vieras omallekaan kulttuurillemme tai uskonnollemme. Myös Raamatusta löytyy kohtia, jotka kehottavat vastaavaan toimintaan. Ajatus menee suunnilleen niin, että vääränlaiset yksilöt täytyy poistaa yhteisöstä, koska heidän olemassaolonsa itsessään on häpeä yhteisölle, ja saattaa suututtaa jumalan tavalla joka on uhka koko yhteisön olemassaololle. Seurauksena saattaa olla esimerkiksi kuivuutta, tauteja tai tuhotulva.

Tieteellisen maailmankuvan omaavalle tämä ajatus on melko absurdi. Taikauskoa.Täytyy kuitenkin muistaa, että uskonnot ovat tarjonneet ja tarjoavat edelleen merkittävän välineen maailman ymmärtämiseksi valtaosalle ihmiskuntaa, ja suurelle osalle meistä edellä mainitut uhat ovat hyvin konkreettisia. Ruuan nouseva hinta kirpaisee ikävästi suomalaisen kukkarossa, mutta maailman köyhimmille se voi tarkoittaa valintaa siitä, ketkä perheenjäsenet syövät. On melko ymmärrettävää, että siinä tilanteessa ollaan valmiita käyttämään kaikki keinot ja rukoilemaan useammankin uskonnon jumalia elämässä selviytymiseksi. Jos vielä yksilöt nähdään yhteisön omaisuutena eikä toisin päin, länsimaalaisittain absurdit teot voivatkin näyttäytyä loogisina.

Entä kuinka vapaita olemme itse vastaavanlaisesta taikauskosta? Onko homofobisilla tai rotupuhtauden julistajilla yhtään sen parempia perusteluja kannalleen kuin ajatus siitä, että vääränlaiset liitot herättävät jumalten vihan ja ovat sitä kautta uhka yhteisön olemassaololle? Täällä ketään ei kivitetä hengiltä, mutta sama lopputulos saatetaan saada aikaan pesäpallomailalla tai puukolla. Yhteisön hyväksyntää näille teoille ei toivoakseni kuitenkaan ole.

Kyyneleitä Syyrialle

Uutiset Syyriasta ovat surullista luettavaa. On järkyttävää nähdä, että edelleen on valtioita, joissa hallinto voi murhata kansalaisiaan tavalla, joka tuo mieleen etnisen puhdistuksen. Miten suurta ihmisyyden halveksuntaa al-Assad tukijoineen osoittaakaan käyttämällä niin brutaaleja otteita tilanteessa, joka kuitenkin alkoi verrattain rauhanomaisilla vaatimuksilla maan demokratisoimisesta. Millainen mahtaakaan olla se korruptiokoneisto, jota näillä toimin varjellaan?

Järkyttävää on myös nähdä kansainvälisen yhteisön avuttomuus tilanteen edessä. Länsimaita ei ilmeisesti tällä hetkellä kiinnosta juuri muu kuin itse aiheuttamansa talouskriisi ja jatkuvan kasvun kuplan epätoivoinen ylläpitäminen. On myös surullista, miten Venäjän ja Kiinan kaltaiset suurvallat näkevät pienen Syyrian kansan kärsimyksen niin vähäpätöisenä asiana, etteivät ne ole valmiita joustamaan omista eduistaan. Onko tarkoituksena luoda Syyriasta esimerkki, etteivät demokratiavaatimukset välttämättä johda muuhun kuin uudistusmielisten ja heidän läheistensä kidutukseen ja murhiin?

YK ja EU on perustettu ajatukselle, että ei koskaan enää. Ei koskaan enää sellaista tuskaa, mitä toinen maailmansota kylvi kaikkialle. Että yhdessä asioista sopimalla voimme säilyttää rauhan ja elää sivistyneesti keskenämme. Rauha ja yhteistyö takaavat sen, että voimme parhaalla mahdollisella tavalla keskittyä luomaan hyvinvointia. Sota taas vie edellytykset niin ruuantuotannolle kuin normaalille kaupankäynnillekin vielä pitkäksi aikaa kriisin jälkeenkin. Kolmatta maailmansotaa ei ole tullut, mutta jokainen aseellinen konflikti on eräänlainen epäonnistuminen.

Rauhaan pakottaminen ei toki sekään ole ongelmaton valinta. Afganistan ja Somalia ovat surullisia esimerkkejä siitä, miten ulkopuolisten puuttuminen asioihin ei aina johda toivottuun tulokseen. Näissä maissa minun ikäiseni ihmiset tuskin pystyvät muistamaan, millaista on elää rauhassa. Lisäksi moni arabivaltio elää parhaillaan demokratisoitumisensa horjuvia ensiaskelia, emmekä vielä tiedä, mihin suuntaan ne tulevat johtamaan.

Syyriaan liittyvien keskustelukerhojen hidas eteneminen on kuitenkin arabeille selkeä signaali siitä, ettei länsi edelleenkään ole kiinnostunut heistä muuten kuin öljyntuottajina. Että demokratiavaatimuksemme ja ylevät puheemme solidaarisuudesta, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista ovat vain silmänlumetta, kun todellisuudessa meitä ei yhtään haittaa jos nämä ylellisyydet ovat vain omassa käytössämme. Muu maailma tuottaa meille halpoja resursseja orjatyöllä, emme vain enää halua puhua näistä asioista niiden oikeilla nimillä.

Tämä luo mitä mainioimman pohjan al Qaidan vahvistumiselle, eikä varsinaisesti myöskään paranna mahdollisuuksiamme selviytyä heikkenevän huoltosuhteemme seurauksista.

Uusi Nokia

Minulla on ollut ilo hakea uusia näkökulmia viettämällä kesääni eteläsaksalaisessa pikkukaupungissa. Saksalaisen insinöörin nerokkuus ja yhteiskunnan tehokkuushan ovat maailmankuuluja. Saksalaiset osaavat mm. lastata rekat junan kyytiin, myydä ison ketjun marketeissa lähiruokaa, laittaa jugurttiin enemmän marjaa kuin sokeria, sekä käyttää FSC-sertifioitua nestekartonkia maitopurkkeihin.

Kaikki me kuitenkin tiedämme, että tietyt asiat osataan tehdä vain Suomessa. Jo etukäteen olin varautunut elämään ilman kuivauskaappia, yläkulmista avonaisia pussilakanoita sekä toista tiskiallasta. En kuitenkaan osannut arvata, miten paljon oppisin matkallani arvostamaan suomalaista arkiesineiden muotoilua. Sanalla sanoen, suomalaista muoviteollisuutta.

Ensiksikin, siivousvälineet ovat täällä yllättävän erilaisia kuin Suomessa. Harjoja löytyy joka lähtöön, ja niistä osa on ihan laadukkaita. Sen sijaan kelvollisen rikkalapion löytäminen tuntuu olevan jokseenkin mahdotonta. Asunnostamme löytyy vain yksi harja, joka on riittävän hyvin muotoiltu että sillä saa nostettua edes osan muruista täkäläisen rikkalapion kyytiin. Ja se tehdään tietysti lattialla kontillaan, koska pitkävartisia rikkalapioita ei ole.

Toinen puute koskee keittiövälineistöä. Esimerkiksi erilaisia pakasterasioita ja muita vastaavia löytyy kyllä monenlaisia, mutta vielä ei ole tullut vastaan hyvin pinoutuvia, helposti puhdistettavia ja näppärästi suljettavia ja avattavia rasioita. Jokin näistä ominaisuuksista saattaa toteutua yksittäisessä rasiamallissa, mutta eivät koskaan kaikki. Myös kauhavalikoima täällä on yllättävän epäkäytännöllinen.

Siispä, vetoan kaikkiin kansainvälistymiskonsultteihin ja bisnesenkeleihin: pelastakaa maailman naiset epäkäytännöllisiltä muovituotteita ja tehkää Sinistä ja Orthexista uusi Nokia!