keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kyyneleitä Syyrialle

Uutiset Syyriasta ovat surullista luettavaa. On järkyttävää nähdä, että edelleen on valtioita, joissa hallinto voi murhata kansalaisiaan tavalla, joka tuo mieleen etnisen puhdistuksen. Miten suurta ihmisyyden halveksuntaa al-Assad tukijoineen osoittaakaan käyttämällä niin brutaaleja otteita tilanteessa, joka kuitenkin alkoi verrattain rauhanomaisilla vaatimuksilla maan demokratisoimisesta. Millainen mahtaakaan olla se korruptiokoneisto, jota näillä toimin varjellaan?

Järkyttävää on myös nähdä kansainvälisen yhteisön avuttomuus tilanteen edessä. Länsimaita ei ilmeisesti tällä hetkellä kiinnosta juuri muu kuin itse aiheuttamansa talouskriisi ja jatkuvan kasvun kuplan epätoivoinen ylläpitäminen. On myös surullista, miten Venäjän ja Kiinan kaltaiset suurvallat näkevät pienen Syyrian kansan kärsimyksen niin vähäpätöisenä asiana, etteivät ne ole valmiita joustamaan omista eduistaan. Onko tarkoituksena luoda Syyriasta esimerkki, etteivät demokratiavaatimukset välttämättä johda muuhun kuin uudistusmielisten ja heidän läheistensä kidutukseen ja murhiin?

YK ja EU on perustettu ajatukselle, että ei koskaan enää. Ei koskaan enää sellaista tuskaa, mitä toinen maailmansota kylvi kaikkialle. Että yhdessä asioista sopimalla voimme säilyttää rauhan ja elää sivistyneesti keskenämme. Rauha ja yhteistyö takaavat sen, että voimme parhaalla mahdollisella tavalla keskittyä luomaan hyvinvointia. Sota taas vie edellytykset niin ruuantuotannolle kuin normaalille kaupankäynnillekin vielä pitkäksi aikaa kriisin jälkeenkin. Kolmatta maailmansotaa ei ole tullut, mutta jokainen aseellinen konflikti on eräänlainen epäonnistuminen.

Rauhaan pakottaminen ei toki sekään ole ongelmaton valinta. Afganistan ja Somalia ovat surullisia esimerkkejä siitä, miten ulkopuolisten puuttuminen asioihin ei aina johda toivottuun tulokseen. Näissä maissa minun ikäiseni ihmiset tuskin pystyvät muistamaan, millaista on elää rauhassa. Lisäksi moni arabivaltio elää parhaillaan demokratisoitumisensa horjuvia ensiaskelia, emmekä vielä tiedä, mihin suuntaan ne tulevat johtamaan.

Syyriaan liittyvien keskustelukerhojen hidas eteneminen on kuitenkin arabeille selkeä signaali siitä, ettei länsi edelleenkään ole kiinnostunut heistä muuten kuin öljyntuottajina. Että demokratiavaatimuksemme ja ylevät puheemme solidaarisuudesta, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista ovat vain silmänlumetta, kun todellisuudessa meitä ei yhtään haittaa jos nämä ylellisyydet ovat vain omassa käytössämme. Muu maailma tuottaa meille halpoja resursseja orjatyöllä, emme vain enää halua puhua näistä asioista niiden oikeilla nimillä.

Tämä luo mitä mainioimman pohjan al Qaidan vahvistumiselle, eikä varsinaisesti myöskään paranna mahdollisuuksiamme selviytyä heikkenevän huoltosuhteemme seurauksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti