tiistai 31. heinäkuuta 2012

Islamistit ja ensimmäinen kivi

Uutisia lukiessani törmäsin jokseenkin shokeeraavaan pikku-uutiseen Malista, jossa islamistit ovat kivittäneet pariskunnan ilmeisesti siksi että nämä elivät avoliitossa. Tapauksen järkyttävyyttä lisäsi se, että se teki kaksi lasta (joista nuorempi vasta puolivuotias) orvoiksi.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää saati hyväksyä tällaista tekoa. Edustan arvomaailmaa, jossa yhteisön tulee kontrolloida jäsentensä toimia lähinnä suojellakseen heikompia vahvempien mielivallalta. Tästä näkökulmasta esimerkiksi pedofiilin toimiin tulee puuttua, koska hänen toimintansa on uhka lasten terveydelle ja kehitykselle, eivätkä lapset pysty riittävästi pitämään puoliaan aikuista vastaan. Sen sijaan esimerkiksi homoseksuaalisuus ja avoliitossa eläminen ovat asioita joihin ei tarvitse puuttua, koska kyse on tavallaan aikuisten ihmisten keskinäisistä valinnoista, jotka eivät vahingoita ketään eivätkä siis kuulu muulle yhteisölle. Jos joku haluaa uskoa, että nämä ihmiset joutuvat kadotukseen, niin siitä vaan, mutta tässä maailmassa ei ole syytä esittää tuomioita.

Helppoa olisi tietysti syyttää brutaalista teosta vierasta kulttuuria ja uskontoa, mutta totuuden nimissä täytyy todeta, ettei teon takana oleva logiikka todellisuudessa ole historiallisesti katsoen vieras omallekaan kulttuurillemme tai uskonnollemme. Myös Raamatusta löytyy kohtia, jotka kehottavat vastaavaan toimintaan. Ajatus menee suunnilleen niin, että vääränlaiset yksilöt täytyy poistaa yhteisöstä, koska heidän olemassaolonsa itsessään on häpeä yhteisölle, ja saattaa suututtaa jumalan tavalla joka on uhka koko yhteisön olemassaololle. Seurauksena saattaa olla esimerkiksi kuivuutta, tauteja tai tuhotulva.

Tieteellisen maailmankuvan omaavalle tämä ajatus on melko absurdi. Taikauskoa.Täytyy kuitenkin muistaa, että uskonnot ovat tarjonneet ja tarjoavat edelleen merkittävän välineen maailman ymmärtämiseksi valtaosalle ihmiskuntaa, ja suurelle osalle meistä edellä mainitut uhat ovat hyvin konkreettisia. Ruuan nouseva hinta kirpaisee ikävästi suomalaisen kukkarossa, mutta maailman köyhimmille se voi tarkoittaa valintaa siitä, ketkä perheenjäsenet syövät. On melko ymmärrettävää, että siinä tilanteessa ollaan valmiita käyttämään kaikki keinot ja rukoilemaan useammankin uskonnon jumalia elämässä selviytymiseksi. Jos vielä yksilöt nähdään yhteisön omaisuutena eikä toisin päin, länsimaalaisittain absurdit teot voivatkin näyttäytyä loogisina.

Entä kuinka vapaita olemme itse vastaavanlaisesta taikauskosta? Onko homofobisilla tai rotupuhtauden julistajilla yhtään sen parempia perusteluja kannalleen kuin ajatus siitä, että vääränlaiset liitot herättävät jumalten vihan ja ovat sitä kautta uhka yhteisön olemassaololle? Täällä ketään ei kivitetä hengiltä, mutta sama lopputulos saatetaan saada aikaan pesäpallomailalla tai puukolla. Yhteisön hyväksyntää näille teoille ei toivoakseni kuitenkaan ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti