torstai 29. elokuuta 2013

Tabuista ja kielivistä ämmistä

Sanna Ukkola ihmettelee blogissaan suomalaisten herkkähipiäisyyttä. Hän rinnastaa Kalevan päätoimittajan kohtaaman arvostelun sensuuriin ja kysyy, miksi uutisoimme tällaisesta kun maailmassa tapahtuu tärkeämpiäkin asioita.

On toki totta, että mauton huumori on niin keskeinen osa suomalaista kulttuuria, ettei siitä ehkä tarvitsisi tämän luokan mediamylläkkää nostaa. Närkästyksen aihe on kuitenkin oikea. Vaikka transsukupuolisiin halventavasti suhtautuva huulenheitto onkin pieni ongelma verrattuna siihen, että joidenkin mielestä naiseksi pukeutuneen miehen saa hakata, saman ajattelumallin ilmentymänä se tuskin ainakaan auttaa ketään kyseenalaistamaan ongelmallisia toimintatapojaan.

Hyvät koomikot ymmärtävät sen, että huumorin keskeisin muoto on itseironia. Erityisesti kun stereotyyppisen "herraluokan" edustaja tölvii heikompiaan, tilanteesta saa hauskan vain jos vitsin kärki osuu Molieren aatelismieheksi pyrkivän porvarin tavoin herraluokkaan itseensä. Maailmassa ei pitäisi olla aihetta, josta ei saa vitsailla, mutta vaikeiden aiheiden äärellä niiiden vitsien keksiminen vaatii melkoista ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta, jotta tyylilaji ei kääntyisi kiusaamiseksi tai vahingollisten ennakkoluulojen pönkittämiseksi. Huumori on vaikea laji.

Stereotyyppisen punaniskaheteromiehen voi tietysti olla vaikea ymmärtää, miksi oma ihonväri, sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen tarkoittavat korkeampia vaatimuksia poliittisen korrektiuden saralla. Samalla musta mies saa kutsua kaveriaan neekeriksi, juutalainen vitsailla holokaustista, naiset kutsua ystäväpiiriään lehmiksi tai huoriksi ja homoseksuaalit nauraa itseensä kohdistuville stereotypioiille. Miksi ne samat jutut eivät ole sallittuja sille tavalliselle suomalaiselle miehelle, joka ei edes edusta valtaa tai eliittiä? Onko kyse enemmistöön kohdistuvasta syrjinnästä, kuten maahanmuuttokriitikot antavat ymmärtää?

Kun lapsille opetetaan käytöstapoja, kaikki lähtee siitä että muita ei saa kiusata eikä loukata. Jos vahingossa tulee niiin tehneeksi, on pyydettävä anteeksi. Miksi tämä sääntö koskisi vain lapsia? Eikö aikuiselta suomalaiselta mieheltä voida edellyttää käytöstapoja? Toki lehdistöllä on paitsi oikeus myös velvollisuus nostaa esiin epäkohtia vaikka siitä joku helposti loukkaantuisikin, mutta Manningin kokemus omasta sukupuolestaan ei sisältäne sellaisia merkityksiä, jotka edellyttäisivät aiheen kriittistä ruotimista suomalaismediassa.

Ukkola nostaa vielä esimerkiksi possukuvien poistamisen koulukirjoista jotta muslimit eivät loukkaantuisi. Tämän luokan ideat rinnastuvat ennemminkin kielimisen pitämiseen akkojen puuhana kuin vähemmistöjen suojelemiseen väheksynnältä. Ennakkoluuloinen suhtautuminen vähemmistöihin ei ole vahingollista vain olllessaan avoimen vihamielistä, vaan myös silloin kun näennäisen hyvää tarkoittaen suljetaan vähemmistöt omiin karsinoihinsa.

Toisen kulttuurin kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että keksimällä keksitään valtakulttuurista erottavia piirteitä ja lähdetään muokkaamaan niitä geneerisemmiksi. Aivan niin kuin toisen rakastaminen vaatii kyvyn rakastaa myös itseään, myöskään oman kulttuurin vaaliminen ei estä kunnioittamasta toisenlaisia kulttuureja. Monikulttuurisuuden idea on juuri siinä, että meidän ei tarvitse luopua omastamme voidaksemme elää yhdessä eri kulttuureista tulevien kanssa. Aivan niin kuin minun ei tarvitse muuttua homoseksuaaliksi, jos naapurini tulee kaapista.

Niin kauan kuin emme itse ymmärrä tätä, emme ole juuri sen parempia kuin sharialakia halajavat islamistit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti