Muistan lapsuudestani opettavaisia tositarinoita siitä, mitä liikaa juoville tytöille tapahtuu. Yksi erityisen mieleenpainunut tarina kertoi tytöstä, joka heräsi aamulla bilepaikan läheisestä pusikosta pelkässä paidassa. Siihen aikaan ei puhuttu raiskauksista, mutta aika pian sitä oppi tulkitsemaan rivienvälejä.
Muistan myös asenneilmaston, jossa korkokengät, minihame tai tukeva humalatila riittivät perusteluksi uhrin syyllistämiseen raiskauksesta. Itse asiassa riippumatta tapahtumista yleensä ihmisten ensimmäinen ajatus tuntui olevan että uhri oli jotenkin aiheuttanut tilanteen itse.
Muistan myös ajan jolloin Suomessa keksittiin pedofilia. Ensimmäisinä vuosina tehtiin selkeitä ylilyöntejä, ja edelleen asia tuntuu olevan suomalaisille vaikea päätellen siitä, miten usein miehet vetoavat pedofiilisyytösten pelkoon perustellessaan sitä että eivät tervehdi naapuruston lapsia tai auta pulaan joutunutta tyttöä. Kenties tämä on kuitenkin pienempi paha kuin aikaisempi tilanne, jossa tuota ilmiötä ei nähty ollenkaan, eivätkä uhritkaan siis saaneet apua eivätkä oikeutta. Vaikka ei sen avun ja oikeuden hakeminen edelleenkään ole helppoa. Myös rikosten vanheneminen on ongelmallista, koska voi kestää vuosia ennen kuin uhrit ymmärtävät mitä heille on tapahtunut, että se on ollut väärin eikä heistä itsestään johtuvaa.
Muistan myös opiskeluajoilta hyvin ne nöyryyttävät ja pelottavat tilanteet, kun ihan kantasuomalaiset minulle tuntemattomat miehet käyttivät väkijoukkoa hyväkseen kouriakseen tanssilattialla, baaritiskille jonotettaessa tai Mantan lakituksessa. Muistan yhden nuoren miehen, joka näytti GooM-risteilyllä hyppäävän heti ensimmäisen silmiin osuvan naisen päälle, ja lähtevän etsimään seuraavaa uhria heti kun edellinen oli saatu autettua pois alta. Ja sen tyypin kaverit seisoivat vieressä litkimässä kaljaa ja nauramassa showlle. Kaikki ihan tavallisia vaaleahipiäisiä ja -hiuksisia suomalaisia, joista moni lienee nykyään ihan hyvässä asemassa yhteiskunnassamme.
Muistan myös monta keskustelua ystävien kanssa, joissa käytiin läpi sukulaissedät ja perhetutut, jotka aloittivat sopimattoman koskettelun heti kun tytöllä oli kehittynyt hieman rintoja. Miten hämmentäviä ne tilanteet olivat, varsinkin tapahtuessaan omien vanhempien läsnäollessa. Noissa keskusteluissa käytiin läpi myös väkivaltaiset poikaystävät ja joitakin tilanteita kun oikeasti läheinen ihminen on raiskannut tai yrittänyt raiskata. Muistan elävästi, miten joskus laskin näitä kännitunnustuksia ja totesin, että jos minulle läheiset ihmiset ovat lähes kaikki kokeneet näin paljon ahdistelua, voiko ilmiö oikeasti olla sen harvinaisempi niidenkään keskuudessa, jotka eivät minulle koskaan kertoisi elämänsä nöyryytyksistä.
On tullut vaikutelma, että suomalaisen miehen seksismiin ja sovinismiin pitää osata suhtautua huumorilla, ja olla imarreltu kaikesta lähentelystä, muuten on puutteessa elävä tiukkapipoinen hiekkapillufeministihuora.
Koen kuitenkin, että minun elinaikanani näissä asioissa on tapahtunut paljon positiivista. Minulla on tuntuma, että raiskaukseen tekona suhtaudutaan nykyään paljon vakavammin kuin 80-luvulla. Sitä ei väistämättä nähdä uhrin omana vikana. Julkisuuteen nostetaan oikeuskäsittelyjen epäkohtia. Suomalaiset oikeusistuimet ovat kunnostautuneet raiskaustapausten käsittelyssä katsomalla tuomiota lieventäviksi asianhaaroiksi esimerkiksi tekijän vakituisen työsuhteen ja ensikertalaisuuden, sen että tekijän edellinen tuomio raiskauksesta tai huumausainerikoksesta on vielä kesken, sen että tekijä ja uhri ovat tunteneet toisensa, sen että teko on ollut nopea, tai sen että uhri ei ole teon aikana kieltänyt raiskaamasta. Lisäksi jos uhri ei ikänsä tai kehitysvammaisuutensa vuoksi pysty kertomaan yhtä selkeästi kuin hyvinvoiva pari-kolmikymppinen nainen, kuinka kauheaa raiskatuksi tuleminen oli, teko käsitellään Suomessa seksuaalisena hyväksikäyttönä eikä raiskauksena. Oikeuskäsittelyt itsessään ovat myös uhrien näkökulmasta nöyryyttäviä.
Tätä taustaa vasten pidän äärimmäisen absurdina sitä mouhotusta, jolla nyt mediassa kerrotaan, että turvapaikanhakijamiehet on opetettava maan tavoille. Mille tavoille, saanen kysyä?
Kyllä, olen ihan samaa mieltä, että turvapaikanhakijoille on opetettava, että suomalaisille sekä fyysinen että sosiaalinen etäisyys ovat erilaisia kuin heidän lähtökulttuureissaan, ja että toisen fyysistä koskemattomuutta on kunnioitettava vaikka tämä olisi nainen.
On kuitenkin hyvin pelottavaa, jos nämä mouhottajat oikeasti kuvittelevat, että raiskaus ei kuuluisi suomalaiseen kulttuuriin. Silmien sulkeminen tosiasioilta kun vaikeuttaa merkittävästi ongelmien ratkaisemista, eikä suomalaisen naisen suurin uhka todellakaan tule turvapaikanhakijoista.
Fakta kuitenkin on, että jos Suomessa joutuu raiskatuksi, tekijä on todennäköisemmin kantasuomalainen kuin maahanmuuttaja. Fakta on myös, että lainsäädäntömme ja oikeuskäytäntömme eivät vielä riittävän hyvin tarjoa turvaa seksuaalisen väkivallan uhreille. Amnestyn vetoomukset asian edistämikseksi ovat herättäneet hyvin vaihtelevia reaktioita, joista monet eivät ole olleet omiaan edistämään naisten oikeutta elää turvassa tässä maassa. Kuulemma täällä on naisten asiat jo niin hyvin, ettei niitä pidä enää parantaa ennen kuin muualla maailmassa on päästy samalle tasolle.
Toki fakta on myös, että maahanmuuttajat vaikuttavat olevan yliedustettuna erilaisissa ahdistelutilanteissa. (Todellisten suhdelukujen arviointi ahdistelutapauksista on kuitenkin vaikeaa, koska en usko että naiset juurikaan vaivautuvat kertomaan kenellekään kantasuomalaisten tekemästä ahdistelusta, sitä kun ei Suomessa nähdä vakavana asiana vaan lähinnä humalaisten reppanoiden puuhana, johon nyt vaan täytyy suhtautua ymmärtäväisesti, minkäpä mies itselleen siinä tilanteessa mahtaa.) Fakta on myös, että maahanmuuttajavähemmistöt ovat kokoonsa nähden yliedustettuina suomalaisissa raiskaustilastoissa, vaikka toki maahanmuuttajavähemmistöjen pieni koko tekee tilastollisesta vertailusta kyseenalaista (jos vaikka viisi vuosittaista raiskausta riittää nostamaan jonkin ryhmän kantasuomalaisia korkeammalle tasolle tilastoissa, se ei paljoa kerro ko. etnisestä ryhmästä kokonaisuutena).
Silti tällaisen tavallisen ahdistelua kokeneen naisen ja äidin näkökulmasta muutamaa turvapaikanhakijaraiskaajaa paljon pelottavammalta tuntuu se testosteronihuuma, jossa sotaretoriikkaa käyttävät kantasuomalaiset perustavat katupartioita ja fantasioivat suvakkien raiskauksilla. Se, miten hyväksyvästi heidän toimintaansa suhtaudutaan, on pelottavaa. Se, miten heidän puheensa vähin erin muuttuvat siihen suuntaan, kuin maamme rajojen sisällä käytäisiin sotaa, ja miten innokkaasti heidän suoraselkäisiä viestejään sosiaalisessa mediassa jaetaan, on pelottavaa.
Sotaa asutuksen keskellä käyvät miehet eivät ole koskaan tienneet naisille mitään hyvää.
Siksi pyydänkin, SVL ja muut jotka nyt uhoatte yhden afgaaniteinin tekemästä rikoksesta. Hankkikaa oma elämä ja antakaa meidän suomalaisten naisten hoitaa itse omat asiamme. Olemme tähänkin asti pärjänneet paremmin huolehtimalla itse omasta turvallisuudestamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti