Bongasin päivän nettihesarista uutisen saksalaispsykiatrista, joka kritisoi vallan siirtymistä perheissä aikuisilta lapsille. Aihetta on käsitelty laajemmin HS:n sunnuntaisivuilla. Lyhyt nettiuutinen on tyypillinen kasvatusaiheinen uutinen, jossa taas kerran kerrotaan, että me nykyajan vanhemmat emme osaa pitää lapsiamme kurissa ja nuhteessa, ja siksi heistä tulee kelvottomia hunsvotteja. Onneksi pääsin käsiksi myös sunnuntaisivujen artikkeliin (HS 31.8.2011), jossa siteerattu lastenpsykiatri Michael Winterhoff pääsee laajemmin ääneen.
Winterhoffin väitteissä on useampiakin mielenkiintoisia huomioita. Ensiksikin, hän väittää että koko hyvinvoivassa maailmassa merkittävä osa (Saksassa jopa 60-70 prosenttia) lapsista on häiriintyneitä, koska heihin ei suhtauduta niin kuin lapsiin. Hänen mukaansa jopa 80 prosentilla saksalaisvanhemmista on symbioottinen tapa suhtautua lapseensa. Tämä tarkoittaa sitä, että aikuinen sallii lapselle asioita, joita ei tulisi sallia, koska hän alitajuisesti kokee lapsen oman itsensä osana. Tästä syystä esimerkiksi koululaisen vanhemman on myös mahdotonta uskoa, jos opettajat kertovat lapsen aiheuttavan ongelmia. Lisäksi, tilanteissa joissa lapsi uhmaa vanhempansa tahtoa, aikuisen on mahdotonta pysyä rauhallisena, koska lapsen tottelemattomuus tuntuu yhtä mahdottomalta kuin ajatus siitä, etteivät vaikkapa omat kädet tekisi sitä mitä niiden haluaa tekevän. Tämä johtaa valtataistelutilanteisiin, joissa aikuinen esittää kohtuuttomiakin uhkauksia joita lapsi uhmaa, koska on tottunut siihen ettei hänen tarvitse ottaa huomioon muita ihmisiä. Ristiriitatilanteissa symbioottinen kasvatus siis muistuttaa autoritääristä kasvatusta.
Winterhoff esittää syylliseksi yhteiskunnan muuttumista entistä epävarmemmaksi. Vanhempien omat huolet liittyen taloudelliseen toimeentuloon ja mahdollisuuksiin parantaa omaa yhteiskunnallista asemaa tekevät heistä riippuvaisia lapsistaan, jotka ovat se ainoa varma asia maailmassa, ainoa taho jolta voi vaatia rakkautta ja arvostusta. Minun on kuitenkin vaikea täysin niellä tätä väitettä. Ehkä hyvinvointivaltio on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana todella muuttunut epävarmemmaksi, mutta toisaalta myös hyvinvointivaltio itsessään on historiallisesti melko lyhytaikainen ilmiö. Historiallisesti ja globaalisti katsoen elämässä varmaa on vain epävarmuus.
Minusta kiinnostavan näkökulman asiaan tuo nimenomaan huomio symbioottisen ja autoritäärisen kasvatuksen yhteneväisyyksistä. Kasvatustapammehan perustuvat hyvin pitkälti siihen, mitä olemme omilta vanhemmiltamme oppineet, ja Saksaa on perinteisesti pidetty varsin autoritäärisenä valtiona. Autoritäärisen kasvatusmallin etuna on se, että se opettaa lapsen tottelemaan auktoriteettiä, jolloin riittävän pelottava opettaja tai pomo saa autoritäärisesti kasvatetun tekemään ripeästi täsmälleen sen mitä häneltä pyydetään. Autoritäärinen kasvatus ei kuitenkaan anna eväitä sen ymmärtämiseen, miksi pyydetyt asiat tehdään, eikä se siis välttämättä tue esimerkiksi empatiakyvyn kasvua sen enempää kuin symbioottinenkaan kasvatus. Mikäli autoritääriseen kasvatukseen ei liity myös voimakkaan jumalanpelon opettaminen, se opettaa lapsen tekemään typeryyksiä vain silloin kun niistä ei jää kiinni, ja syyttämään uskottavasti muita kiinni jäädessä.
Olisiko osa ongelmaa siis siinä, että aika on ajanut autoritäärisen kasvatusmallin ohi, mutta sen tilalle ei ole onnistuttu antamaan mitään uutta? Vanhemmilta on viety oikeus perinteisiin autoritäärisiin rangaistuskeinoihin, ja yhteiskunnan muuttuessa lapsia suojelevammaksi sekä lapsiluvun pienentyessä suhtautuminen lapseen on muuttunut arvostavammaksi. Tämä arvostus vain ei näy oikeilla tavoilla, jos on itse muista riippuvaiseksi kasvatettu. Lopputuloksena itse saatuun kasvatukseen liittyvät ongelmat siirretään seuraavalle sukupolvelle uudessa muodossa.
Keskeistä Winterhoffin viestissä on se, että kasvatusoppaiden lukeminen ei auta symbioottista vanhempaa ongelman ratkaisemisessa. Ratkaisu on oppia näkemään ongelman olemassaolo, ja ottaa sitten sen verran etäisyyttä lapseen, että tämän pystyy näkemään omana yksilönään. Konkreettisena neuvona on käydä toistuvasti pitkillä juoksulenkeillä. Tämä lienee hyvä ohje myös sille suurelle osalle vanhempia, jotka eivät näe omassa vanhemmuudessaan edellä kuvattuja ongelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti