Nykypäivän lapset elävät kuulemma kuin pellossa. Opettajien riesana ovat joka luokasta löytyvät tavalla tai toisella häiriintyneet oppilaat, sekä erityisesti vanhemmat, jotka luottavat kullannuppuihinsa enemmän kuin opettajan arvostelukykyyn. Ratkaisuksi tarjotaan selkeämpää rajojen asettamista, sitä että aikuinen laatii säännöt ja aikataulut ja lapsen on noudatettava niitä. Julkisuudessa on esitetty painokkaita puheenvuoroja: älkää neuvotelko lastenne kanssa.
Minä neuvottelen lasteni kanssa, ja vaikka vanhat viisaat sedät kuinka tätä paheksuvat, aion jatkaa samaa linjaa vastakin. Toki uskon että minullakin on varaa kehittyä paremmaksi vanhempana, mutta en vain kerta kaikkiaan näe, miksi minun olisi tässä asiassa tehtävä täyskäännös.
Vaikka lasten kanssa neuvotteleminen antaakin mahdollisuuden selvitä monista tilanteista ilman raivaria, kyse ei ole oikotiestä helppoon elämään. Fakta on, että lapselle on paljon selkeämpää, jos aikuinen sanoo kaikesta ei tai kyllä, ja sen jälkeen asia on loppuun käsitelty, lopullisesti. Siis että kaupasta ei ikinä osteta karkkia, eikä ilta seitsemän jälkeen ikinä tapahdu mitään muuta kuin iltatoimet ja nukkumaanmeno. Neuvotteleva vanhempi antaa lapselle toivonkipinän siitä, että aikuinen saattaa muuttaa mielensä. Siksi neuvottelutilanteet on osattava hoitaa tavalla, joka opettaa lapselle, että silloin kuin painokas "ei" lausutaan, mikään kitinä, raivoaminen tai itku ei muuta sitä asiaa, että kielletty asia on kielletty. Sen sijaan on mahdollisuus ehdottaa jotain muuta, ja tämän uuden ehdotuksen toteuttamiskelpoisuus punnitaan sitten erikseen.
Myös neuvottelevaan vanhemmuuteen kuuluvat ehdottomat rajat. Lapsen ei voi antaa satuttaa muita, rikkoa tavaroita eikä tehdä muuten vaarallisia asioita. Hänen ei voi antaa yksin päättää mitä ruokaa perheessä tarjotaan, tai miten paljon ja millaista ohjelmaa hän saa katsoa tv:stä. Silloin, kun lapsi ei osaa päättää, tai hän haluaa tehdä vahingollisia asioita, aikuisen on tehtävä päätös hänen puolestaan.
Sen sijaan lapselta voi silloin tällöin kysyä, mitä hän haluaisi päivälliseksi, ja hänen voi antaa päättää, kuinka paljon hän aterialla syö - olettaen tietysti että tarjolla ei ole sipsipussia naposteltavaksi aterioiden välissä.
Neuvotteleva vanhemmuus muuttuu mielenkiintoiseksi silloin, kun pyritään ratkaisemaan perheen arkisia ongelmatilanteita, kuten lelujen siivoamista tai miten aamulla päästäisiin päiväkotiin hyvillä mielin. Kun lapsi otetaan aidosti ja syyttelemättä mukaan miettimään mahdollisia ratkaisutapoja tilanteen helpottamiseksi, häneltä saattaa tulla oikeasti hyviä ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia, jotka eivät ikinä tulisi aikuiselle mieleen, ja jotka todella helpottavat ongelman ratkaisemista koko perheen yhteistyönä. Aikuisen vastuulla on luonnollisesti päättää, onko ehdotus toteuttamiskelpoinen, tai voidaanko sitä edes osin hyödyntää tilanteen helpottamiseksi.
Kahden lapsen kokemuksella voin sanoa, että riippuu todella paljon lapsen persoonallisuudesta, millaisista asioita hänen kanssaan voi neuvotella, ja miten helppoa neuvotteleminen on. On tunnettava lapsi hyvin, ja osattava lukea tilanteita, esimerkiksi milloin hän on liian väsynyt tai nälkäinen nähdäkseen edes omaa etuaan. On osattava luottaa lapseen, ja lapsen on voitava luottaa aikuiseen. On osattava pysyä rauhallisena ja katsoa jokaista pyyntöä omana kokonaisuutenaan, vaikka tilanne olisi hyvinkin ärsyttävä. On kovasti eduksi, jos ei itse ole väsynyt ja nälkäinen. Kaikesta ei voi neuvotella, ja joistakin asioista voi neuvotella vain silloin tällöin.
Entä miksi haluan neuvotella lapseni kanssa?
Haluan, että hän oppii, että vaikka maailmassa on ehdottomia sääntöjä, on myös tilannesidonnaisia sääntöjä, sekä paljon asioita, joihin voi itse rakentavasti toimimalla vaikuttaa. Haluan, että hän ymmärtää, miksi kielletyt asiat ovat kiellettyjä, ja että hänellä on oikeus olla eri mieltä silloin kun ei ymmärrä syytä. Haluan, että hän oppii, että erimielisyydet saadaan parhaiten ratkottua puhumalla, hakemalla yhdessä eri osapuolia mahdollisimman hyvin tyydyttävä ratkaisu, ja että toista voi ja tulee kohdella kunnioittavasti silloinkin kun ollaan eri mieltä.
En halua, että lapseni maailmassa aikuisella on oikeus mihin tahansa. En halua hänen oppivan seuraamaan auktoriteettia vain siksi että tämä on auktoriteetti.
En tiedä, miten hyvin nämä asiat menevät perille, mutta en tiedä parempaakaan tapaa opastaa lastani toimimaan epätäydellisessä maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti