Lasten kasvattamisessa yksi hankala asia on se, mihin tahtiin lapselle on suotava uusia vapauksia. Käymme parhaillaan keskustelua oman kuusivuotiaamme reviirin laajennuksesta, eli luvasta poistua omasta pihasta ilman vanhempia. Olemme keskustelleet hänen kanssaan siitä, miten vapauden mukana tulee aina myös vastuu. Napanuoran höllennys käy vain, jos voi luottaa, että toinen noudattaa sovittuja sääntöjä. On osattava ottaa vastuu omasta liikkumisestaan, on osattava arvioida siihen liittyviä riskejä, ja on osattava toimia myös yllättävissä ja pelottavissa tilanteissa jossain määrin järkevällä tavalla. Tätä varten liikkumista lähiympäristössä on harjoiteltu yhdessä, ja reviiriä laajennetaan vähitellen.
Myös erilaisten käyttäytymissääntöjen omaksuminen tapahtuu vähitellen, aikuisten esimerkkiä seuraten ja vaatimustason vähitellen kasvaessa. Käsitys sosiaalisesti hyväksyttävistä käyttäytymistavoista on muotoutunut koko ihmiskunnan historian ajan. Syy normiston kehittymiseen on tarve voida asua tiiviisti ilman, että kovin moni päätyy jurppiintuneena päästämään naapurinsa päiviltä. Koska kyse on pitkän kehityksen tuloksesta, on luontevaa, että sen omaksuminenkin vaatii jonkin verran aikaa ja tukea. Kuitenkin suuressa osassa maailmaa pidetään eräänlaisena aikuisuuden edellytyksenä sitä, että osaa olla loukkaamatta toisia sanoillaan, ja siksi näiden asioiden oppiminen on tärkeää.
Internet on suhteellisen uusi ympäristö muiden ihmisten kohtaamiseen. Ei siis liene ihme, että täällä toimintatavat eivät juuri hienostuneisuudessaan ylitä luolamiesten kommunikointitapoja. On toki olemassa netiketti, mutta kaikesta päätellen suurta osaa netin käyttäjistä ei ole opastettu sen ääreen ainakaan vastaavalla kasvatuksellisella otteella, mitä tarvitaan käytöstapojen opettamiseen lapselle. Keskustelupalstoista on tullut väylä, jossa voi päästellä höyryjä kun jokin harmittaa. Kuka enää kaipaa yksityistä päiväkirjaa, kun nettiin voi kirjoittaa mitä tahansa, ja melkein aina joku peesaa? Tilannetta ei varsinaisesti paranna se, että tutkimusten mukaan suomalaisten lukutaito on heikentynyt. Meistä moni ei osaa minkäänlaista mediakritiikkiä, ei edes muiden mielipiteitä lukiessaan, ja ilmeisesti yhä suurempi osa ei enää edes kykene toimituksellisen tekstin ymmärtämiseen. Siispä sen lisäksi, että netistä on tullut eräänlainen mielipiteiden likasanko, tuota sontaa lukee joukko ihmisiä, joka ottaa todesta kaiken sen, mitä joku joka on ollut tarpeeksi viisas osatakseen kirjoittaa on keksinyt satuilla.
Norjan tragedia on avannut tervetulleen keskustelun siitä, että mielipiteen julkisessa ilmaisussa tulisi kyetä edes jonkinlaiseen säädyllisyyteen. Itse uskon, että jos on ihan oikeasti jotain sanottavaa, sen voi sanoa myös käyttämättä vihapuhetta. Jos haluaa todella saavuttaa jotain, rakentavaan kritiikkiin kuuluu kehitystarpeiden yksilöinti. Loukkaava hutkiminen on vain henkilökohtaisten paineiden poistamista. Kriittisen mutta asiallisen puheenvuoron voisi käyttää esimerkiksi siitä, kotoutuvatko maahanmuuttajat riittävästi nykytoimin, tai olisiko KELA:n tukipolitiikkaa syytä muuttaa niin, että rahaa aidosti tarvitsevien ei tarvitsisi kokea rahan hakemista niin nöyryyttävänä, ja toisaalta vapaamatkustajuus ei olisi niin helppoa kuin mitä se joillekin tietyille yksilöille näyttää olevan. Tämän tyyppistä kriittistä keskustelua olisi mahdollista käydä myös niin, että mukana olisi sekä maahanmuuton vähentämiseen pyrkiviä että niitä jotka toivottaisivat tänne tervetulleeksi suuremmankin määrän muiden kulttuurien edustajia. Parhaassa tapauksessa mukana olisi myös maahanmuuttajia. Tällöin keskustelussa ei tarvitsisi tyytyä yhdessä nyökyttelemään nykymenon mahdottomuudelle, vaan asioita voitaisiin oikeasti saada eteenpäin. Tähän mennessä en vain ole havainnut juurikaan merkkejä siitä, että maahanmuuttokriitikoilla olisi minkäänlaisia intressejä tällaiseen vuoropuheluun.
On jotenkin hieman ironista, että keskustelu sananvapauteen liittyvästä vastuusta nähdään pyrkimyksenä rajoittaa sananvapautta. Ei toki ole mielekästä syyttää yhtäkään netissä päätään aukovaa rasistia henkilökohtaisesti Norjan tragediasta. Jos haluamme juuria maailmasta kaiken sytykkeen tällaisille teoille, joudumme sensuroimaan mm. Raamatun ja Ranskan kansallishymnin, ja silti joku voi olla riittävän sekopää tehdäkseen jotain tällaista. Kuitenkin, on naiivia ajatella, ettei rasististen nettiyhteisöjen toimintatavalla olisi osuutensa tapahtuneessa, ja näitä toimintatapoja voidaan muokata ilman että ihmisten täytyy luopua mielipiteistään tai mahdollisuudesta ilmaista niitä. On vain opeteltava käytöstapoja. On toki täysin ymmärrettävää, että tilanne voi tuntua ikävältä. Eivät kai koulun pihalla yksittäistä onnetonta oppilasta pilkkaavat teinitkään koe mukavana, jos heidän tekemisiinsä puututaan.
Itse pitäisin sananvapauden toteutumisen kannalta ongelmallisempana mm. eräiden rasistien tehtailemia tappolistoja, joissa luetellaan monikulttuurisuuteen positiivisesti suhtautuvia henkilöitä. Olisi hieman helpompi uskaltaa julkisesti omalla nimellään puolustaa suvaitsevaisuuden ja humaaniuden arvoja, jos ei olisi syytä pelätä että oma nimi päätyy pomminteko-ohjeiden yhteyteen ehdotuksena harjoituskohteesta.
Äärioikeisto on kiirehtinyt sanoutumaan irti Norjan hirmuteoista, mutta näiden tappolistojen julkinen paheksuminen on tainnut jäädä vähemmälle? Jotenkin tilanne tuo mieleen kuuluistan fraasin Orwellin kirjasta Eläinten vallankumous: kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti