Pääministeri Jyrki Katainen on herättänyt yleistä närkästystä esittämällä huolensa pienten lasten äitien matalasta työllisyysasteesta. Vastauksena on ollut monenlaista paheksuntaa, syytöksiä kotiäitien työn väheksynnästä ja lapsen edun sivuuttamisesta. Joku lienee jo nostanut esiin senkin seikan, että kotihoidontuki tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin pienen lapsen päivähoitopaikka. Näin erityisesti kuntatalouden näkökulmasta.
Itse olen nyt toista kertaa elämässäni perhevapaalla. Olen käyttänyt täysipäiväiseen lastenhoitoon elämästäni aikaa nyt noin neljä ja puoli vuotta, enkä näe syytä nousta sotajalalle pääministerin kommentin perusteella.
Kokoomus on perinteisten perhearvojen puolue. Kataisen tarkoituksena siis tuskin on ollut asettaa kyseenalaiseksi kotiäitiyden työläyttä tai tärkeyttä. Kyse on ennemminkin siitä, että jos joustavampi työelämä saisi äidit tekemään vähän aikaisemmin edes vähän kodin ulkopuolista työtä ja ostamaan vähän lasten- tai kodinhoitopalveluita, verotettavaa työtä olisi enemmän ja äitien riski jäädä kokonaan työelämän ulkopuolelle pienenisi.
Tällä hetkellä kotiäidin mahdollisuudet lisätienestien tekemiseen ovat lähinnä harrastuksenomaisia. Jonkun on kuitenkin hoidettava lapset, ja silloin helpointa on jos isä ja äiti ovat töissä eri aikaan, tai työtä voi tehdä lapsen kanssa. Isommille lapsille on kerhoja ja puistotätejä tarjoamassa säännöllistä lyhytaikaista lastenhoitoapua, mutta niiden aikana ei kovin paljoa ehdi tehdä, eikä näitä hoitopaikkoja välttämättä edes ole tarjolla järkevällä etäisyydellä omasta kodista. Olen käsityksessä, että Suomessa on käytännössä mahdotonta löytää lapselle päivähoitopaikkaa, jossa lapsi olisi hoidossa vain muutaman tunnin päivittäin, ja josta ei tarvitsisi maksaa yhtä paljon kuin 8,5 tuntisesta päivittäisestä päivähoidosta. Tämä tekee monelle osa-aikatyön käytännössä taloudellisesti mahdottomaksi.
Suomessa työajan lyhentäminen pienen lapsen takia tarkoittaa 80 prosenttista työaikaa. Siitä määrästä Kela tarjoaa pienen korvauksen. Jos haluaa tehdä vielä lyhyempää työaikaa, sen saa tehdä omalla kustannuksellaan, jos työnantajalle sattuu sopimaan. Toimistotyössä pomo yleensä suostuu maksamaan työntekijälleen 80 prosenttista palkkaa, mutta edellyttää että työstä tehdään silti edelleen 120 prosenttia. Näin vanhemmat saavat lyhennettyä lapsen hoitoaikaa, mutta tekevät sitten töitä kotona yöt ja viikonloput. Pienten työnantajien ei tarvitse hyväksyä työajan lyhentämistä ollenkaan.
Tilanteen ollessa tämä ei ole ihme, että moni, jolle kotiin jääminen on taloudellisesti mahdollista, hoitaa lapset kotona kolmivuotiaiksi. Jos saa kolme lasta kahden vuoden ikäeroilla, kolmannen täyttäessä kolme vuotta äiti on ollut poissa työelämästä seitsemän vuotta. Ne vuodet ovat toki olleet täyttä työtä, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että tässä vaiheessa ansiotyöhön palaaminen voi olla hankalaa. Olemassaolevaan työsuhteeseen palaaminen on vaikeaa, koska asiat ovat unohtuneet ja organisaatio muuttunut. Jos työsuhdetta ei ole, työn saaminen ilman suhteita on jokseenkin haastavaa. Myös kotiäitiyteen liittyvästä työn itsenäisyydestä ja joustavuudesta voi olla vaikea luopua, minkä lisäksi oma ammatillinen identiteetti on voinut muuttua täysin. Omassa tuttavapiirissäni moni on lyhyemmänkin kotiäitiyden jälkeen päätynyt opiskelemaan toista tutkintoa tai etsimään työtä joka ei vastaa omaa koulutusta. Yhteiskunnallisen kustannusanalyysin näkökulmasta tilanne on kaikkea muuta kuin optimaalinen.
Miksi osa-aikaisen työn tekeminen onnistuu opiskelijoilta, mutta ei pienten lasten vanhemmilta? Kenties suurimmat syyt ovat yhteiskunnan tukirakenne ja suomalainen päivähoitojärjestelmä, jotka eivät tarjoa käytännössä muita vaihtoehtoja kuin täysipäiväinen työ tai täysipäiväinen lapsen kotihoito. Myös työnantajilla on oppimista. Toki on työpaikkoja ja tehtäviä, joissa lyhennetty työaika ei ole järjestettävissä, mutta kysymys ei oikeasti ole niin vaikeasta asiasta kuin mitä työnantajat helposti antavat ymmärtää.
Saksa on kuulemma Euroopan talouden huippuunsa piiskattu moottori. Siellä töihin palaavat äidit tekevät tyypillisesti 20 tai 40 prosenttista työaikaa. Siellä työnantajien on pakko tyytyä tähän, koska kokopäiväisten päivähoitopaikkojen sekä kouluruokailun puute tekevät molempien vanhempien täysipäiväisestä työskentelystä mahdotonta.
Jos näiden kahden järjestelmän välillä on pakko valita, valitsen mieluummin mahdollisuuden tehdä kokopäivätyötä. Ehkä me voisimme silti oppia jotain saksalaisten tavasta organisoida työnsä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti