Opiskelijatyttönä aikanaan, kun mieleni teki herkutella kunnon pihvillä, piipahdin Leppävaaran Maxiin. Siellä lihatiskistä löytyi usein hevosen sisäfilettä, joka oli kilohinnaltaan ehkä puolet naudan sisäfileen hinnasta. Jos pitää verrata hevosesta ja lehmästä paistettua pihviä toisiinsa, niin ei se polle ainakaan toiseksi makuelämyksenä jää, ja hinta-laatusuhteella tarkasteltuna on varmasti ylivoimainen. Taitavat lihantuotannon metaanipäästötkin olla aika paljon pienemmät.
Sittemmin olen lopettanut pihvien paistamisen, mutta edelleen jos haluan herkutella lihalla, palaan pollen luo. Nykyään se löytyy leikkeletiskistä kylmäsavustettuna. Se on siinä paketissa, jonka nimessä ei lue valmistukseen käytetty eläinlaji, ja jonka hinta on muita pienempi. Tuoteselosteesta eläinlaji toki löytyy, kuten millään tapaa vastuullisesti toimivissa ruuantuotantoketjuissa toimitaan.
Olen kuullut väitteen, että monissa ravintoloissa pippuripihvit ja muut pihviruuat, joissa ei erikseen mainita käytettyä eläintä, valmistetaan hevosenlihasta. Hevosenlihaa käytetään, koska se on niin hyvää tarkoitukseen. Hevosta ei mainita, koska ihmiset eivät halua syödä söpöeläimiä.
Hevosenlihaa voidaan myydä naudanlihaa halvemmalla siksi, että päiviensä päättyessä polle on jo panoksensa maailmalle antanut. Sitä ei ole kasvatettu syötäväksi, joten omistajan ei tarvitse saada teurastuksesta rahaa, vaan on vain bonusta, jos teurastamo voi myydä sen ruuaksi sen sijaan että esimerkiksi hautaisi tai polttaisi ruhon. Näin ei tietenkään aina voida toimia, sillä koni on saattanut esimerkiksi juuri olla antibiottikuurilla, jolloin liha ei käy ihmisravinnoksi. Mutta lääkekuurit eivät ole tuntemattomia lihakarjallekaan, päinvastoin, mitä tehotuotetumpi eläin, sitä sairaammin se elää.
Onkin surkuhupaisaa, että hevosenlihaa söpöyssyistä karsastavat ihmiset syövät tyytyväisinä broileria, jonka tuotantoketjussa ei eläintieteellisestä näkökulmasta katsottuna ole mitään muuta vastuullista kuin ehkä se, että Atria on alkanut merkata pakkauksiinsa, miltä tilalta liha tulee. Mutta broilerihan ei tietysti ole söpö, joten ehkä sillä ei ole niin väliä.
Olen seurannut hieman järkyttyneenä parhaillaan vellovan hevosenlihaskandaalin käänteitä. Hevonen, tuo jalo eläin, nostaa ruuantuotannosta vieraantuneissa eurooppalaisissa niin suunnattoman tunnereaktion, että koko skandaalin ydin näyttäisi menneen monella ohi. Vastaavan välttämiseksi EU suunnittelee DNA-testejä sen varmistamiseksi, ettei kukaan voi syöttää meille heppaa tietämättämme.
Ei toki ole ollenkaan yhdentekevää, vastaavatko pakkausmerkinnät paketin sisältöä. Ongelman ytimessä ei kuuitenkaan ole polle, vaan elintarvikejättien alihankintaketjut, jotka ovat kasvaneet sellaisiin mittasuhteisiin, ettei edes vastuulliseen toimintaan pyrkivä Findus tiedä, mitä sen lasagne sisältää. Kuvitteleeko joku oikeasti, että ainoa riski tässä on naudanlihan vaihtuminen hevoseen?
Alihankinta ei itsessään ole paha asia. Kuitenkin, kun sitä käytetään puhtaasti kustannusten minimoimiseen, kysymättä, mitä alihankkijayritys tekee itse, ja mitä se teettää alihankintana ja kenellä, riskit kasvavat.
Rakennusalalta jokainen lienee nähnyt tai kuullut, mihin seuraukset ovat johtaneet. On rakennustyömaita, joissa vaikuttaa että ihmiset ovat vain töissä, kukaan ei ota vastuuta mistään, ainakaan kokonaisuudesta. Jos tehtävänä on asentaa parketti tiettynä päivänä, se asennetaan, vaikka jo parkettipakettia avatessa maallikkokin näkisi, että parketti on virheellistä, lautojen väliin tulee sentin kynnys, ja asiakas tulee aivan varmasti vaatimaan sen vaihtamista. Eristeet laitetaan paikoilleen ja tiilet muurataan riippumatta siitä, ovatko ne oikeanlaisia, kenties toivoen että asiakas ei huomaa asiaa - siis ennen seuraavaa julkisivuremonttia, joka saattaa olla edessä yllättävän pian. Räikeimmissä tapauksissa duunarit ovat ihmiskaupan uhreja, jotka raatavat käytännössä palkatta. Miten muuten hinta saataisiin painettua alas, kun jostain pitää kustantaa myös jokaisen ketjutetun alihankkijayrityksen hallinnollisia kustannuksia?
Me haluamme halpaa ruokaa. Me haluamme vaivatonta ruokaa. Aivan niin kuin haluamme remontoida halvalla. Kun haluamme ruuan ja sen hankkimisen olevan vaivatonta ja halpaa, emmekä ole tarpeeksi kiinnostuneita sen alkuperästä vaatiaksemme yksityiskohtaisempaa tietoa kulutuspäätöstemme tueksi, tämä on globalisaation keskellä luonnollinen tulos. Kauppaketjuillemme tulee yllätyksenä, että niiden omien merkkien ananasmehut on valmistettu orjatyöllä. Isoille elintarviketaloille tulee yllätyksenä, että niiden einekset eivät sisällä sitä, mitä pitäisi.
Yllättävää on vain se, että emme edelleenkään suostu näkemään tätä. Haluamme jatkaa halpaa ja helppoa, omaa pientä pumpuliunelmaamme kivasta maailmasta, ja siksi kolhittu turvallisuudentunteemme saadaan palautettua lupaamalla, ettei meille enää koskaan syötetä hevosta tietämättämme.
---
Edit: 20.2. lisäsin uuden linkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti