Anna Perho ihmettelee YLE:n blogissaan väitettä yhteiskuntamme koventuneista arvoista. Hän kertoo lukeneensa hiljattain Henrik VIII:n ajasta, ja vertaa siihen suomalaisten kyselytutkimuksessa listaamia itselleen tärkeitä arvoja, joita olivat huolehtivuus, rehellisyys, hauskuus, luotettavuus ja perhe. Johtopäätöksenään Perho toteaa, että elämme arvojen untuvatyynyssä.
Havainto on sinällään ihan huomion arvoinen: arvoihin vetoaminen on aika epämääräistä, ja sitä voi varmaan useinkin pitää tapana lopettaa keskustelu ennen kuin ajattelu edes alkaa.
On kuitenkin hieman omituista verrata toisiinsa suomalaisten kertomia elämänarvoja ja Henrik VIII:n ajan julmuuksia. Olen melko varma, että jos Henrik VIII:n ajan ihmisiltä olisi kysytty heidän arvojaan, joukossa ei olisi ollut "heikompien sortaminen" tai "erilaisten syrjiminen" vaan todennäköisemmin esimerkiksi "perhe" ja muita koti-uskonto-isänmaa-linjalle osuvia positiivisia asioita. Kovan linjan rasistitkaan kai harvemmin nimeäisivät rasismia omaksi elämänarvokseen, vaan he lokeroivat nämä asiat esimerkiksi isänmaallisuuden arvon alle.
Kyse ei olekaan ensisijaisesti siitä, miten nimeämme arvomme (jotka tuppaavat olemaan positiivisia asioita), vaan siitä, ketkä kelpuutamme omien arvojemme untuvatyynyn sisään. Triviaali esimerkki asiasta on tasa-arvon käsite, joka alkujaan koski oman kansan vapaita aikuisia miehiä. Kun tasa-arvo saatiin vakiintumaan osaksi länsimaista sivistysajattelua, alettiin vähitellen kyseenalaistaa sitä, miksi myös naiset eivät olisi tasa-arvoisia miesten kanssa, tai miksi eri väriset ihmiset eivät olisi tasa-arvoisia keskenään, ja ehkäpä lapsillakin pitäisi olla jotain oikeuksia. Kun Yhdysvalloissa aikanaan kirjattiin kansakunnan yleviä tasa-arvon ihanteita, kenellekään ei tullut mieleen, että ne olisivat ristiriidassa orjuuden kanssa.
Arvojen pehmeneminen ei siis tarkoita vain sitä, että keksimme entistä untuvaisempia termejä oman arvomaailmamme kuvailemiseen. Arvojen pehmeneminen liittyy siihen, että ihmisarvo itsessään nähdään globaalimpana ja riippumattomampana ihmisen ominaisuuksista (kuten ihonväri, uskonto, poliittinen vakaumus tai seksuaalinen suuntautuminen). Tässä mielessä länsimaiset arvot ovat todellakin kokeneet melkoisen mullistuksen viimeisimpien vuosikymmenten aikana, vaikka kaikkien ihmisten asenteet eivät olekaan seuranneet perässä.
Arvojen koventuminen taas näkyy eriarvoistumiskehityksessä, eli siinä että yhteiskunta jakautuu yhä voimakkaammin niihin, joilla menee hyvin, ja niihin, joilla ei mene hyvin. Jos hyvinvoivat ovat kiinnostuneita vain omasta menestyksestään, ja kuittaavat heikompiosaisten aseman heidän omana vikanaan, tämä jos mikä on osoitus kovista arvoista, vaikka asia ei välttämättä näy mitenkään arvokyselyn tuloksissa. Arvojen koventumista on myös se, että rasismin ei-väkivaltaiset muodot on nimetty salonkikelpoiselta kuulostavasti maahanmuuttokriittisyydeksi (ja täten on ehkä tehty entistä vaikeammaksi käsitellä maahanmuuttoon liittyviä ongelmia asiapohjalta).
Itse näkisin oireena arvojen koventumisesta myös sen, että kyselyn vastauksissa kärkipäähän nousee hauskuus. Vastuullisen ihmisen elämä kun ei ole aina hauskaa. Harva pystyy saamaan elantonsa työllä, joka olisi vain hauskaa. Moni on sitä mieltä, että teini-ikäisen lapsen vanhemmuus on kaikkea muuta kuin hauskaa, eikä elämä koliikkivauvan tai uhmaikäisen kanssa sekään ole aina kivaa.
Hauskuuden hakeminen on hakeutumista untuvaan. Se on sitä, että lasketaan, miten käytettävissä olevalla rahalla saisi eniten hauskaa itselleen, ja sehän onnistuu ostamalla orjatyöllä tuotettua ruokaa ja vaatteita. (Minkähän takia teollisuustuotantoa on Suomessa niin vaikea saada kannattamaan?) Ponnistelut ekologisempien ja inhimillisesti kestävämpien tuotantoprosessien luomiseksi kaatuvat massatuotannossa jatkuvasti siihen, että kuluttaja ei vain halua maksaa tuotteista niiden todellista arvoa vastaavaa hintaa.
Lisäksi voidakseen tehdä maailmaa edes pikkuisen paremmaksi yksilön täytyy olla jossain määrin kiinnostunut myös asioista, jotka eivät ole hauskoja. On paljon hauskempaa elää untuvassa ymmärtämättä tekojensa ja tekemättä jättämättömyyksiensä seurauksia kuin ottaa selvää asioista. Heikkenevä huoltosuhde ja vääjäämättä etenevä ilmastonmuutos seurauksineen ovat kenties maailman epähauskimpia asioita, ehkä siksi niitä vastaan taisteleminen herättää niin paljon vastustusta? Sääli vaan, että nämä ilmiöt eivät katoa mihinkään sillä, että me keskitymme nauttimaan untuvaelämästämme, vaan pudotus todellisuuteen on sitä karumpi, mitä kauemmin yritämme olla niin kuin näitä asioita ei olisikaan.
Omassa lähiympäristössään voisi myös tehdä pienellä vaivalla paljonkin hyvää, jos vain suostuisi näkemään toisen ihmisen yksinäisyyden tai avuttomuuden ja uskaltaisi kohdata sen. Usein tuntuu, että suomalainen vain ärsyyntyy siitä, kun joku pilaa hänen kuvitelmansa hauskasta maailmasta esimerkiksi itkemällä julkisella paikalla tai olemalla kehitysvammainen, ja siksi on mukavampaa yrittää olla niin kuin ei huomaisi mitään, mitä ympärillä tapahtuu.
Vaihtoehtoisesti voisi joskus kokeilla olla toiselle enkeli, vaikkapa vain avaamalla ohi kulkiessaan oven vanhukselle tai kysymällä kuulumisia yksin pihalla leikkivältä lapselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti