Suomalaisten kollektiivinen oikeudentaju sai kolhun, kun helsinkiläinen opettaja menetti työpaikkansa tuupattuaan erityistarpeisen yläkouluikäisen oppilaan ulos ruokalasta. Opettajan tueksi perustettu adressi on kerännyt noin 200 000 allekirjoitusta, ja aiheesta on keskusteltu niin lehdissä, tv:ssä kuin internetissä. Kansalaisaloitettakin ollaan puuhaamassa koulujen pelisääntöjen selkiyttämiseksi.
Positiivista asiassa on se, että se on nostanut keskiöön asian, joka on jo pitkään hiertänyt koulumaailmaa ja ajoittain ryöpsähtänyt julkisuuteenkin: miten häiriköt ja kiusantekijät saataisiin kuriin, ja kouluista turvallinen oppimisympäristö, jossa niin opettajat kuin oppilaatkin voisivat paremmin viihtyä? On keskusteltu käytössä olevista kurinpitomenetelmistä sekä siitä, onko opettajilla riittävästi valmiuksia ongelmatilanteiden kohtaamiseen. Näiden keskustelujen toivoisi jatkuvan, ja vaikuttavan niin opettajankoulutukseen kuin opettajien käytössä olevien tukiverkostojen toiminnan tehostamiseen.
Tämä vaikuttaisi kuitenkin olevan vain pieni ja yhä kauemmaksi karkaava ydin keskellä valtavaa patoumien purkausta.
Kuten odottaa saattoikin, suuri osa nettikeskustelua pyörii jälleen kerran sen päähänpinttymän ympärillä, että kasvattaminen olisi mahdotonta ilman piiskaa. Että kyseisessä tilanteessa opettaja toimi turhankin helläkätisesti, eiväthän lapset nyt pahakseen pane koviakaan otteita, ja ainoa tapa saada näihin kovakalloihin käytöstapoja on kovistella heitä kunnolla. Osa keskustelijoista ei myöskään hahmota sitä, että teini-ikäinenkin on lapsi, vaikka häneltä voidaankin jo odottaa aikuisen kaltaisia toimintavalmiuksia joissakin asioissa.
Hämmästyin huomatessani, että tämän lisäksi keskustelu on ajautunut myös "maahanmuuttokritiikin" puolelle. Ilmeisesti ruokalasta ulos heitetty teini ei ollut sataprosenttisen aito etninen suomalainen, ja tämä on antanut monille hyvän tekosyyn purkaa omaa pahaa mieltään. Itsekin olen osallistunut keskusteluun, jossa ensin vihjailtiin sillä että maahanmuuttajat kollektiivisesti nostaisivat metelin rasismista, jos poikaa tuuppinutta opettajaa ei olisi erotettu (mikä on väitteenä omituinen, koska käsittääkseni keskiverto maahanmuuttaja on yhtä ihmeissään siitä, ettei opettaja saa lyödä oppilasta, kuin punaniskasuomalaisetkin), sitten epäiltiin, että nuorten esittämät rasismisyytökset estäisivät opettajia puuttumasta maahanmuuttajaoppilaitten käyttäytymiseen (mikä on väitteenä omituinen, koska muutkin sanavalmiit nuoret keksivät tapoja yrittää kääntää ristiriitatilanteita edukseen, ja koulun ja vanhempien yhteistyöllä nämä pyrkimykset pystytään tukahduttamaan), ja lopulta päädyttiin purnaamaan rasismi-käsitteen epämääräisyydestä sekä Halla-Ahon saaman tuomion epäoikeudenmukaisuudesta (jos joku kokee tarpeelliseksi nähdä perustelut näiden väitteiden naurettavuudesta, pistähän viestiä niin kirjoitan aiheesta oman blogitekstinsä). Siinä vaiheessa, kun keskustellaan rasismin määritelmästä, yhteiskunnassamme ilmenevästä tai kuvitellusta rasismista, tai siitä, oliko Halla-Ahon tuomiolle perusteita, ollaan jo aika kaukana Antti Korhosesta.
Surullisinta kuitenkin on se, että tilanteen osapuolia myös mustamaalataan julkisuudessa.
On vihjailtu erotetun opettajan käyttäneen aikaisemminkin liian roiseja otteita oppilaitaan kohtaan. Tämä selittäisi ja mahdollisesti myös oikeuttaisi irtisanomisen. Ymmärrettävästi työnantaja ei voi tällaisia asioita lähteä laajemmin avaamaan julkisuudessa, koska työnantajan täytyy huolehtia myös työntekijänsä yksilönsuojasta, eikä mahdollisiin aikaisempiin konflikteihin liittyneiden oppilaidenkaan tietoja voida tuosta vain lähteä julkistamaan.
On myös esiintynyt huimia väitteitä irtisanomispäätöksen tehneen rehtorin persoonasta ja ammattitaidosta. Mikäli ne pitävät paikkansa, Alppilan koulu lienee hyvin tulehtunut työyhteisönä, mikä ei varmastikaan helpota opettajien mahdollisuuksia selvitä erityisoppilaittensa kanssa. Mikäli taas väitteet ovat täysin perusteettomia, niiden esittäjät ottavat tietoisen riskin herjatessaan rehtoria julkisesti.
Järkyttävintä on ollut se, että myös ruokalasta poistettu nuori on nostettu valokeilaan tavalla, joka (mikäli esitetyt väitteet pitävät paikkansa) tekee käytännössä mahdolliseksi selvittää hänen henkilöllisyytensä. Toivottavasti hänen vanhemmistaan julkisuudessa esitetyt väitteet eivät perustu koulun oppilaistaan keräämään rekisteriin, jonka sisältöä tuskin saa käyttää juorujen luomiseen. Vaikka nettipalstoilla onkin suunnattoman hauskaa riipiä riekaleiksi tämän nuoren lisäksi hänen vanhempiensa kyvyt kasvattajina, näillä asioilla on kovin vähän tekemistä sen kanssa, oliko nuoren tuuppaaminen tuossa tilanteessa asiallista opettajalta, tai millaisia sanktioita työnantajan oli aiheellista jakaa tästä ylilyönnistä. Myöskään salaliittoteoriat isän etnisen taustan tai äidin ammatin vaikutuksista rehtorin päätökseen eivät suuresti auta sen selvittämisessä, oliko irtisanominen laillinen vai ei. Oleellista on vain se, ovatko irtisanomisen perusteet riittävät.
Erotettu opettaja on myös kerännyt sympatioita valittelemalla sitä, miten iso taloudellinen isku työpaikan menettäminen hänelle ja hänen perheelleen oli. Hänen avukseen kehitettäviä hyväntekeväisyyskampanjoita odotellessa voi vaikka pysähtyä hetkeksi miettimään, miksi hyvät keskustelut tapetaan aina asiaankuulumattomalla kohinalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti