Jussi Halla-Aho sai hyvän syyn nousta taas otsikoihin hallituksen kaavailuista kasvattaa pakolaiskiintiötä syyrialaispakolaisten tilanteen helpottamiseksi. Moni suomalainen lienee kiiitollinen, ettei Ruotsissa ollut toisen maailmansodan aikaan merkittäviä poliittisia liikkeitä, jotka olisivat Halla-Ahon tavoin laskeneet pakolaislapsista yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Ja koska Perussuomalaiset eivät ole valmiita karsimaan maamme puolustusbudjettia, he tuskin itsekään pitävät täysin mahdottomana ajatusta, että myös Suomessa koittaisi vielä joskus taas aika, jolloin täältä on paettava sotaa.
Halla-Aho on kyllä oikeassa todetessaan, ettei 500 syyrialaispakolaisen tuominen Suomeen ole tehokkain mahdollinen tapa auttaa pakolaisia. Laittomina siirtolaisina kohti Eurooppaa pyrkiviä lienee jo kuollut matkalla enemmän. Kesällä pakolaisia arvioitiin olevan jo 1,7 miljoonaa. Tässä määrässä muutama sata Suomeen tulijaa ei juuri näy. Siksi apua on vietävä myös pakolaisleireille. (Toki perustelu avun paremmasta kohdentamisesta purisi paremmin, jos Persut eivät olisi niin kovin kärkkäitä arvostelemaan jokaista ulkomaille kaadettua tukieuroa.)
On kuitenkin kestämätöntä ajatella, että pakolaisia autettaisiin vain siellä, missä heitä on paljon. Syyrian naapurimailla on ennestään taakkanaan satojakin tuhansia pakolaisia Irakista ja Palestiinasta. Siihen verrattuna Suomen viime vuosien "holtittoman pakolaispolitiikan" myötä maahamme tulleiden määrä on aika pieni. Töihin tänne väliaikaisesti tai pysyvästi tulleita toki alkaa olla jo aika paljon.
Kun puhutaan lähes kahdesta miljonasta pakolaisesta, luulisi olevan selvää, ettei kaikia voida auttaa samalla tavalla. Jos meidän pieni ja kaukainen viisimiljoonainen kansamme ottaa vastaan 500 pakolaista, ehkä vastaavin kansainvälisin ponnistuksin olisi mahdollista saada pois pakolaisleireiltä suuruusluokkaa 100 000 pakolaista? Tämä on toki edelleen vain pieni osa pakolaisten kokonaismäärästä, mutta mietittäessä väliaikaisten majoitusratkaisujen ja ruuanjakelulogistiikan rakentamista on jo jonkin verran merkitystä sillä, jos ruokittavien suiden määrä vähenee sadalla tuhannella.
Julma tosiasia on, että kaikkia ei voida auttaa, ja että meidän on otettava huomioon myös muut velvoitteemme miettiessämme omia ponnistuksiamme syyrialaisten ahdingon lievittämiseksi. On kuitenkin vaikea nähdä, miten välinpitämättömyys toisten hädän edessä olisi suomalaislasten etu. Millaisia arvoja haluamme heille opettaa, että heikompaa ei tarvitse edes yrittää auttaa? Entä mitkä ovat omat mahdollisuutemme saada apua hädän hetkellä, jos ajattelemme aina ensin itseämme?
(Nälkäpäiväkeräykseen voi edelleen lahjoittaa netissä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti