Suomessa (ja ehkä muuallakin) kohtaa välillä sellaista ajattelua, että joitakin asioita ei saisi edes yrittää ymmärtää. Yksi esitetty väite tämän kannan takana on, että ymmärtäminen olisi hyväksymistä.
Itse en kuitenkaan näe paljoakaan yhteyttä ymmärtämisen ja hyväksymisen välillä.
Esimerkiksi, voin sanoa, etten ymmärrä juurikaan seksuaalivähemmistöjä. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksi minulla pitäisi olla heistä ryhmänä jokin erityinen mielipide. Minulle on pohjimmiltaan varsin saman tekevää, millaisista asioista muut ihmiset fantasioivat, mitä he tekevät keskenään makuuhuoneissaan, tai tykkäävätkö he vaikkapa pukeutua hameeseen tai käyttää huulipunaa. Voin pitää heidän valintojaan näissä asioissa outoina, mutta se ei estä minua hyväksymästä heitä ihmisinä. Enkä näe että kyvyttömyyteni ymmärtää heidän valintojaan pakottaisi minua myöskään tuomitsemaan niihin liittyviä tekoja. Enhän minä ymmärrä sitäkään, miksi kukaan haluaa hankkia itselleen koiran tai harrastaa penkkiurheilua. Meidän kaikkien nyt vaan ei tarvitse olla samanlaisia.
Toisaalta, minun on myönnettävä, että ymmärrän jossain määrin sen, jos sellainen joka kokee ettei hänelle itselleen ole koskaan tarjottu menestymisen mahdollisuuksia, ja tuntee ettei ketään edes kiinnosta hänen kokemuksensa omasta syrjään jäämisestä, ei suoranaisesti ilahdu lukiessaan, miten paljon rahaa ja vaivaa laitetaan maahanmuuttajien kotouttamiseen ja pyrkimyksiin löytää heille töitä. Ymmärrän siis, että maahanmuutto voi joillekin ihmisille näyttää enemmän uhkalta kuin mahdollisuudelta. Mutta silti en hyväksy sitä, että lapsia uhkaillaan heidän ihonvärinsä tai puhumansa kielen perusteella, tai että ihmisiä pahoinpidellään näistä syistä. Samoin minun on paljon helpompi löytää ymmärrystä vaikkapa sille, että lapset ajautuvat kiusaamaan toisiaan, kuin hyväksyä se että näin tapahtuu eikä sitä aina saada loppumaan.
Ymmärtäminen antaa toki joskus eväitä hyväksymiseen. Esimerkiksi sen ymmärtäminen, että homoseksuaalisuus ei ole yksilön oma valinta, johon moderni viihdeteollisuus käännyttäisi pohjimmiltaan ihan tavallisia heteroita, auttaa hyväksymään sen että homoseksuaalisuus voi olla samalla tavalla näkyvä ilmiö kuin heteroseksuaalisuuskin. Samoin sen ymmärtäminen, että eri kulttuureista tulevilla on erilaisia tapoja ja odotuksia, auttaa hyväksymään sen että maahanmuuttajien kanssa asioita hoidettaessa voi tulla helpommin väärinymmärryksiä kuin asioitaessa saman kulttuurin kasvatin kanssa.
Toisaalta, ymmärtäminen antaa eväitä myös vasta-argumentointiin. Jokainen filosofian alkeisiin tutustunut tuntee tarinan Sokrateesta, joka vastustajansa argumentteja kuunnellen ja kysymyksiä esittäen johdatti tämän ymmärtämään omien väitteidensä hataruuden.
Jos olet varma että olet itse oikeassa, eikö ole turha pelätä vastustajan argumentteja, sillä niidenhän pitäisi kaikkien olla tavalla tai toisella kumottavissa? Jos taas et koskaan kuuntele niitä, et myöskään saa mahdollisuutta kertoa vastustajallesi, miksi hän on väärässä. Samanmielisten kesken paheksunnan lietsominen taas on vain turhaa pahan mielen aiheuttamista kaikille osapuolille.
Toisen kuunteleminen ei tarkoita, ettei hänen käsityksiään voisi kyseenalaistaa. Argumentointia voi myös opetella, sekään ei ole sisäsyntyinen taito.
Esimerkiksi Kokoomusnuoret kantavat ystävällisesti kortensa kekoon paremman keskustelukulttuurin kehittämiseksi tarjoamalla helppoa esimerkkimateriaalia niille, jotka haluavat harjoitella toisen näennäisargumentoinnin alas ampumista.
_____
lisäys 22.9.: Yllättävän hyvän esimerkin palstatilan tarjoamisesta "väärää" mieltä olevalle antaa Nyt.fi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti