Juuri, kun pääsin kirjoittamasta vihapuheesta, aihe tuli vastaan myös uutisissa. YLE aloitti suomalaisten ja ruotsalaisten yhteistä historiaa käsittelevän dokumenttisarjan, ja tästä hyvästä toimittajille on sadellut tappouhkauksia, myös sellaisia jotka kohdistuvat heidän lapsiinsa.
Tämä ei ilmeisesti ole mitenkään harvinaista nykyään, kun kaikenmaailman vajaamieliset voivat purkaa mielipahaansa sähköpostitse ja netin keskustelupalstoilla. Suomessa onneksi vielä toimittajan ammatti on uhkauksista huolimatta kohtuullisen turvallinen, todellista väkivallan uhkaa ei yleensä synny.
Tai tiettyjen aiheiden käsitteleminen näyttää aiheuttavan ihan konkreettistakin väkivallan uhkaa.
Vihapuheen ongelma on pelon ilmapiirin luominen. Sen tarkoitus on paitsi yllyttää vähemmistöihin kohdistuvaan vihamielisyyteen, myös estää kaikki muu keskustelu aiheesta. Moni miettii kerran jos toisenkin, ennen kuin lähtee omalla nimellään ja naamallaan puolustamaan totuutta, jos tietää että siitä seuraa omiin perheenjäseniin kohdistuvaa uhkailua. Tämä on jo vaikuttanut suomalaiseen julkiseen keskusteluun maahanmuutosta ja rasismista.
Demokratiaan kuuluu, että kaikilla on oltava oikeus esittää mielipiteitään. Jos esitetyt käsitykset ovat vääriä, joku saattaa niitä oikaista faktoilla. Jos mielipiteet ärsyttävät, ne saattavat herättää kärjekästä vastustusta. Jos ne ovat loukkaavia, niistä saattaa seurata syyte esimerkiksi kunnianloukkauksesta tai kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Näin kuuluukin olla.
Sen sijaan taistelu totuuden vaientamiseksi väkivallan uhalla on alhaista.
Demokratiaan kuuluu myös se, että valta on yhteistä. Se annetaan vaaleilla kansanedustajille, jotka asenteiltaan ja näkemyksiltään vastaavat melko hyvin koko kansaa. Väkivalta, uhkailu ja vihapuhe edustavat pyrkimystä ottaa tämä valta omiin käsiin.
Enemmistö ei tietenkään aina ole oikeassa, ja siksi myös vähemmistön on tärkeää päästä tuomaan omia näkemyksiään esiin enemmistön käsitysten muuttamiseksi. On kuitenkin typerää ja lapsellista pitää omaa totuuttaan niin tärkeänä, ettei muiden mielipiteiden esittäjillä ole omissa silmissä oikeutta edes normaaliin turvallisuudentunteeseen.
Jos väkivallalla uhkailu on ainoa tapa edistää omien käsitysten painoarvoa julkisuudessa, olisikohan tästä aiheellista vetää johtopäätös, että on itse väärässä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti