Suomen Kuvalehti julkaisi hiljattain jutun Pohjanmaalla susien salakaadosta kiinni otetusta metsästäjästä, joka oli päätynyt tekemään itsemurhan. Susien salakaadoista on ollut julkisuudessa paljon muutakin puhetta. Itselleni aihe toi mieleen pitkälti samankaltaisia ajatuksia kuin Anna Perholle YLE:n blogissaan.
SK:n jutussa metsästäjä kertoo, ettei kaatolupia susille edes yritetty hakea, koska ei niitä kuitenkaan olisi saatu. Ihmiset kokevat, että sutta suojellaan paremmin kuin heitä. Heistä tuntuu, että heidän pelkojaan ja taloudellisia murheitaan ei oteta todesta, eikä viranomaisista ole ihmisten ongelmien kannalta mainittavaa hyötyä, koska esimerkiksi poliisilla kestää niin kauan saapua paikalle hätätilanteessa. Leski kertoo vihaavansa maamme päättäjiä, hyysäämistä ja typeriä lakeja, sitä että kaikki päätökset tehdään itseä ylempänä eikä niihin ole mitään sanomista. Päähän ottavat EU, Natura-päätökset, Vapon ja Metsähallituksen toiminta, luonnonsuojelijat, luontomatkailuyrittäjät. Byrokratia ja voimattomuus muuttuvan maailman edessä. Epäillään, että ne pahantahtoiset piipertäjät vapauttavat kesyjä susia luontoon maalaisten kiusaksi, ja suhtaudutaan tutkijoihin epäluuloisesti.
Onko susijahti ollut tapa pitää kiinni omanarvontunnosta? Ovatko ihmiset liian kyllästyneitä viranomaisiin yrittääkseen edistää asioitaan laillisia reittejä? Näinhän tavallaan toimivat myös ne vihatut aktivistit, jotka käyvät tiloilla kuvaamassa eläinten oloja.
Kuntauudistus herättää pelkoja lähipalveluiden lakkauttamisista ja päätäntävallan karkaamisesta yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, ettei kuntaliitoksista kieltäytyminen pelasta syrjäseutujen palveluita. Palvelut ovat kiinni siitä, että niitä käytetään, ja että niistä pystytään maksamaan. Kuntien hallinto-organisaatioiden yhdistämisen pitäisi pidemmällä aikavälillä tarkastellen vapauttaa varoja muuhun käyttöön, esimerkiksi sen lähikoulun tai terveysaseman ylläpitämiseen. Ja jos jo nyt syrjäseuduilla koetaan päätäntävallan olevan liian kaukana, onko nykyisen kuntarakenteen säilyttämisestä demokratian kannalta edes mitään hyötyä?
Miten voimattomuudentunteesta ja herravihasta voitaisiin päästä yli?
Miten ihmiset saataisiin näkemään syitä byrokratian takana, tai
lisääntyneen valvonnan ja ympäristömääräysten etuja? (Muutoksia on tapahtunut muuallakin. Muistan esimerkiksi itse peruskoulusta, miten suurta huvitusta koulumme opettajakunnassa herättivät ensimmäiset paloharjoitukset.) Miten sääntöjen
noudattamisesta saataisiin vähemmän uuvuttavaa? Kehitysmaissa
monipuoliset palvelut on tuotu maaseudulle kännyköillä, miksi Suomi
teknologian edelläkävijänä ei voisi kyetä vastaavanlaiseen positiiviseen
syrjäseutujen murrokseen?
Auttaisiko parempi hallinnantunne ihmisiä
luomaan menestyksen mahdollisuuksia kotiseuduilleen? On kuitenkin absurdia odottaa, että eduskunta toimillaan pelastaisi yksittäisen kyläkaupan, keinot sen kannattavuuteen löytyvät varmasti lähempää jos ovat löytyäkseen.
Osmo Soininvaara on esittänyt ajatuksen, että kuntia kasvatettaessa päätäntävaltaa voitaisiin tuoda nykyistäkin pienempiin kokonaisuuksiin, esimerkiksi kaupunginosatasolle. Tämä ajatus voisi olla hyvinkin tutkimisen arvoinen, kunhan sen ympärille rakennettava byrokratia ei syö lähivaikuttamisen mielekkyyttä tai paisuta kohtuuttomasti hallintokustannuksia.
---
Edit: lisätty linkki, jossa metsästäjät toteavat laskevansa sudet mieluummin ilman tutkijoita, koska nämä muualta tulleina tietävät paikallisten asiat heitä itseään paremmin. Vaikea käsittää, miten susien lukumäärä olisi paikallisten asukkaiden asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti